Verkkouutiset

Dmitri Medvedev. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Dmitri Medvedev: Paljon onnea Suomelle ja Ruotsille Natoon

Venäjän entinen presidentti käyttää Mannerheim-linjaa esimerkkinä siitä, miksi Venäjää ei kannata vastustaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen Venäjän presidentti ja pääministeri, nykyinen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev mukaan pakotteiden alaisen materiaalin kauttakulun estämisessä Kaliningradiin on syyllinen yksinomaan Liettua eikä Euroopan unioni, jonka asettamia pakotteita Liettua noudattaa.

– Tässä ei auta väittää, että Liettua vain kuuliaisesti noudattaa Euroopan unionin tekemiä päätöksiä. Koska jopa pakotteista päätettäessä keskustellaan poikkeuksista ja tulkinnoista, mitä tehdä, jottei aiheuteta valtiollisia ongelmia, tai ettei rikota perustavia eri osapuolten tai kahdenvälisiä sopimuksia, sanoi Medvedev maan hallintoa lähellä olevan Argumenty i Fakty-lehden haastattelussa.

Medvedevin mukaan ”koko syy kauttakulkuliikenteen estämisestä lankeaa Vilnalle, kuten myös kaikki negatiiviset seuraukset”.

– Itse asiassa EU ei edes vaatinut näitä toimia ymmärtäen mahdolliset seuraukset. Mutta Liettua uskollisesti alistui amerikkalaisten isäntiensä tahtoon osoittaen debiilejä russofobisia asenteita. Kauttakulun rajoittamisessa on kyse länsimaiden aloittamasta sijaissodasta Venäjää vastaan.

Medvedev uhosi Venäjän vastatoimien olevan toistaiseksi täsmentämättömiä mutta ”ankaria”. Venäjän vastatoimista kärsivät kuulemma liettualaiset, ”jotka joka tapauksessa ovat eurooppalaisittain kerjäläisiä”.

– On useita eri mahdollisuuksia, niistä tärkeimmät ovat luonteeltaan taloudellisia ja kykenevät viemään hapen Baltian naapureiltamme, jotka ovat toimineet vihamielisesti meitä vastaan. Mahdollista on myös epäsymmetristen menetelmien käyttö, jotka tietysti mahdollisesti eskaloivat konfliktia.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys eivät haittaa

Medvedev sanoo, että Ukraina osana Natoa olisi Venäjälle vaarallisempi kuin Suomi tai Ruotsi.

– Ja tästä presidentti Vladimir Putin on toistuvasti puhunut. On ratkaisemattomia aluekiistoja, kuten myös erilainen ymmärrys eri alueiden asemasta. Meidän mielestämme Krim on osa Venäjää. Ikuisesti. Jokainen pyrkimys yrittää päästä käsiksi Krimiin on sodanjulistus maallemme. Ja jos Naton jäsenmaa näin toimii, on kyseessä konflikti koko Naton kanssa. Kolmas maailmansota. Täysi tuho.

Sen sijaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon ”ei uhkaa meitä mitenkään uudella tapaa”.

– Näillä mailla on ollut aiemmin Venäjän kanssa suhteet, joita voisi kutsua varsin kunnioittavaksi ja molemminpuolisesti hyväntahtoisiksi.  Toki menneisyydessä on tietysti eri asioita tapahtunut. Nyt meillä ei ole eikä ole odotettavissa aluekiistoja näiden maiden kanssa eikä edes syitä siihen. Jos he kokevat olonsa paremmaksi ja rauhallisemmaksi liittouman jäseninä, paljon onnea. Nato on jo meidän maamme rajoillamme ilman Ruotsia ja Suomeakin.

Mannerheim-linja esimerkkinä

Medvedev sanoo, että Naton itärajan kaksinkertaistuminen kuitenkin vaatii ”vastatoimia”. Itämeren alueen ydinaseettomuus on ”mennyttä”.

– Ei ole paras perspektiivi omata kotiovensa kynnyksellä meidän Iskander-ohjuksia, hypersoonisia ohjuksia, sotalaivoja ydinaseineen. Harvat tykkäävät siitä, että nyt maksetut verorahat eivät mene hyvinvointiin ja sosiaaliohjelmiin, vaan puolustusmenoihin Naton holhouksessa. Se on pohjaton kaivo. Sen lisäksi, kuten näyttää useiden vuosikymmenten kokemus, on jännitteiden eskaloiminen suhteissaan Venäjän kanssa järjetöntä ja kallista.

Tätä Medvedev perustelee esimerkillä suomalaisten Mannerheim-linjasta toistaen neuvostoaikaisen käsityksen siitä, että kyseinen puolustuslinja oli äärimmilleen linnoitettu. Erään Summan Lähteen-lohkolla sijainneen SJ5-bunkkerin lempinimi oli ”Miljoonalinnake”.

– Antakaa minun kertoa eräs kiistämätön, mutta vastaava esimerkki historiasta. Suomalaiset muistavat kuinka paljon heille maksoi Mannerheim-linjan linnoitusten rakentamiset ja mikä niiden kohtalo lopulta oli. Leningradin alueella lähellä Viipuria on näiden bunkkerien – miljoonalinnakkeiden – jäänteet, ne nimettiin sotaa edeltäneiden markkahintojen mukaan. Siellä on edelleen muistokirjoituksia kahdella kielellä: Heille, jotka eivät eläneet Jumalan heille antamaa aikaa, vaan kaatuivat julmimman ja hyödyttömimmän sodan taistelukentillä.

Pakotteista luovutaan pian ja Ukraina ”vapautuu”

Medvedev totesi kaikkien pakotteita asettaneiden Euroopan maiden olevan ”Yhdysvalloista täysin riippuvaisia satelliittivaltioita”, jotka vain yrittävät peitellä sisäpoliittisia ongelmiaan. Yhdysvallat taas pelkää mahtinsa puolesta, minkä takia se yrittää rajoittaa Venäjän kehitystä.

– Riippuvaisuus on aina pahasta. Ennemmin tai myöhemmin erimielisten paine kasvaa suureksi. On selvää, että nämä pakotteet ja kiellot eivät ole voimassa kovin kauaa. Vastustajamme olettavat, että me joko kumaramme heitä tai meidän taloutemme romahtaa. He ovat vakuuttaneet kansalaisilleen, että Venäjän-vastaiset ”helvetilliset pakotteet” johtavat romahdukseen. Meidän täytyy tuottaa heille pettymys: näin ei tule tapahtumaan. Länsi tapojensa mukaan aliarvioi meidän. Tai, oikeastaan sortuvat toiveajatteluun. Tämä ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun meitä painostetaan kaikin keinoin. Meidän tulee luottaa resursseihimme ja älykkyyteemme. Edes vaikeimpina aikoina me emme antautuneet paineen edessä, ja rautaesirippu ei ollut meille este. — Me kehitämme teollisuuttamme ja revimme isoja ”aukkoja” tähän esirippuun.

Tämän lisäksi Medvedev vakuutti, että Venäjä ei taistele ukrainalaisia vastaan, vaan ”oksettavia natseja, ääriryhmiä, pahamaineisia bandiitteja ja ulkomaalaisia palkkasotureita” vastaan.

– Nämä roistot eivät edusta Ukrainan kansaa. He ovat vain typerää kuona-aineista. He ovat hylkiöitä, vaikkakin hampaisiin asti aseistettuja. Heitä emme tule säästämään.

Hänen mukaansa vain ”raivokkaat russofobit” ja ”ukrainalaisnationalistit” haluavat tuhota ukrainalaisten ja venäläisten väliset ystävyys- ja sukulaisuussuhteet.

– Venäläinen kulttuuri on erottamaton osa ukrainalaista, yleiseurooppalaista ja maailmankulttuuria.

Aiemmin ukrainalaisvihaansa voimakkaasti ilmaissut Medvedev sanoo:

– On mahdotonta olla ilmaisematta syvää kunnioitustaan ukrainalaisia kohtaan. Venäjän kansalaiset ovat mitä lähimmin sitein sidoksissa heihin – sukulaisuussuhtein, historiallisin ja kulttuurisin sitein. Viime vuosina ukrainalaisilla on ollut kovia aikoja. Erilaiset oranssivallankumoukset ja maidanit. Oudot presidentit ja Lännen pyrkimykset tehdä heistä kuuliaisia palvelijoitaan. Mutta he selviävät koettelemuksistaan ja saavat vahvat johtajat, oikeudenmukaiset lait ja menestyvän talousmallin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)