Piilaakson suurissa teknologiayhtiöissä ilmaiset ateriat ovat pitkään olleet tyypillinen henkilöstöetu, mutta maailman arvokkain pörssiyhtiö toimii toisin.
Yhdysvaltalaisen sirujätin Nvidian työntekijät joutuvat maksamaan lounaistaan, vaikka yhtiön markkina-arvo on noussut noin 5,6 biljoonaan dollariin eli 5600 miljardiin dollariin. Nvidia veloittaa työntekijöitään myös toimipaikkansa kahviloista ostetuista kahvijuomista, vaikka tavallista kahvia saakin yleensä maksutta, kertoo talouslehti Fortune.
Vastaavaksi esimerkiksi Google tarjoaa työntekijöilleen ilmaiset aamiaiset, lounaat ja päivälliset. Googlen pääkonttorilla on noin 30 ruokalaa, sekä lisäksi välipaloja tarjoavia minikeittiöitä, joissa eri osastojen työntekijöiden toivotaan kohtaavan toisiaan.
Ohjelmistoinsinööri ja The Pragmatic Engineer -uutiskirjeen kirjoittaja Gergely Orosz nosti Nvidian käytännön esiin vierailtuaan yhtiön pääkonttorissa Kalifornian Santa Clarassa. Oroszin mukaan käytäntö olisi epätavallinen monissa muissa suurissa teknologiayhtiöissä, mutta Nvidian työntekijät eivät näytä pitävän sitä ongelmana.
Ilmaisen ruoan tarjoamisesta tuli Piilaaksossa yksi teknologiayhtiöiden tunnetuimmista henkilöstöeduista erityisesti Googlen esimerkin myötä.
Nvidia puolestaan painottaa muita henkilöstöetuja. Yhtiön henkilöstöjohtaja Febe Punsalan kertoi Fortunelle, että työntekijöille tarjotaan joustavuutta hybridityön avulla. Yhtiö ei myöskään ole määrännyt henkilöstöään palaamaan etätöistä toimistoille.
Nvidian työntekijät saavat myös mahdollisuuden ostaa yhtiön osakkeita alennettuun hintaan, mikä on saattanut tuottaa omaisuuden. Nvidian osakekurssi nimittäin on noussut yli 1000 prosenttia viimeisten viiden vuoden aikana.
Alennettuun hintaan osakkeita hankkineet ja ne säilyttäneet työntekijät ovat siten voineet saada huomattavasti suuremman taloudellisen hyödyn kuin maksuttomat lounaat olisivat koskaan tarjonneet.
Yhtiön käytännöt heijastavat myös toimitusjohtaja Jensen Huangin johtamisfilosofiaa. Vuonna 1993 Nvidian perustanut Huang on kertonut työskentelevänsä seitsemänä päivänä viikossa ja pelkäävänsä edelleen yrityksensä epäonnistumista. Hänen mukaansa epämukavuusalueelle joutuminen tuottaa usein parhaita tuloksia.
Piilaaksossa on viime vuosina alettu muutenkin karsia perinteisiä henkilöstöetuja. Elon Muskin vuonna 2022 ostama Twitter, nykyinen X, vähensi aiemmin runsaista ruokailueduistaan tunnetun yhtiön tarjontaa.
Nvidian tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole uudesta säästötoimesta, vaan pitkään jatkuneesta linjasta.
LUE MYÖS:
Yllättävä tekijä uuvuttaa töissä, eikä se ole työn määrä
EU:n suunnitelma voi nostaa kahvin hinnan moninkertaiseksi