PAM:in ja Rakennusliiton järjestämä mielenilmaus Turun torilla 27. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Ay-liitot ilmoittivat uusista poliittisista työtaistelutoimista ja mielenilmauksista

Liittojen mukaan tavoitteena on vaikuttaa hallituksen toimintaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, Ammattiliitto Pro ja Teollisuusliitto ry ilmoittivat uusista poliittisista työtaistelutoimista ja mielenilmauksista.

Liitot suunnittelevat muun muassa toritapahtumia, ulosmarsseja ja poliittisia mielenilmauksia yrityksissä.

Liittojen mukaan toimenpiteiden tavoitteena on vaikuttaa hallituksen harjoittamaan politiikkaan.

PAM ilmoittaa tiedotteessaan järjestävänsä toritapahtumia Jyväskylässä ja Vaasassa. Lisäksi liitto ilmoittaa järjestävänsä mielenilmauksen Lahdessa. PAM kertoo myös toteuttavansa työpaikkakierroksia Uudenmaan alueella.

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisia mielenilmauksia 4. lokakuuta. Mielenilmausten tavoitteena on liiton tiedotteen mukaan vaikuttaa hallituksen päätöksiin, jotka liiton mukaan liittyvät työnteon ehtojen heikentämiseen. Liiton mukaan mielenilmaukset toteutetaan poistumalla erikseen listatuilta työpaikoilta ennen varsinaisen työajan päättymistä.

Teollisuusliitto ilmoittaa jatkavansa lyhytkestoisia tunnin ulosmarsseja 4. lokakuuta 23 työpaikalla Keski-Suomen ja Vaasan vaalipiirien alueilla, kerrotaan Teollisuusliiton tiedotteessa. Ulosmarssit ovat liiton mukaan vastaus hallituksen toimille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)