Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Suomeen tehtiin yli 20 maakuntaa Suur-Berliinin kokoiselle väestölle.
Samalla asuntojen hinnat nousivat ja myyntiajat laskivat.
Matti Jantunen ironisoi Suomen koronanhoitoa.
Lakiuudistus toi uusia säännöksiä etenkin digitaalisten tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen virhetilanteisiin.
Valtion nykyinen virka- ja työehtosopimus päättyy helmikuun lopussa.
Järeätkään suojautumiskeinot eivät välttämättä enää auta varkauksien ehkäisyssä.
Jokaisella työntekijällä on halutessaan oikeus tehdä työtä, toteaa Suomen Yrittäjät.
OP:n kyselyn mukaan suuryritykset eivät enää edes jaksa yrittää ymmärtää poliitikkojen logiikkaa.
Helsingissä on 25000 koronatartunnan saanutta, jotka odottavat yhteydenottoa.
Nuorten osuus lisääntyy myös Takuusäätiöstä velkojen järjestelyä hakeneessa asiakkaissa.
Ravintola-alan yrittäjät ja työntekijät ovat vakavassa taloudellisessa ja henkisessä kriisissä rajoitusten ja sulkujen takia.
Keskustajohtaja suhtautuu kriittisesti ajatukseen neuvoa-antavasta Nato-kansanäänestyksestä.
Yrittäjät odottaa hallitukselta päätöksiä rajoitusten vuoksi ahdinkoon joutuvien yritysten auttamiseksi.
Tartuntatautilaki velvoittaa liikenteen toimijoita huolehtimaan matkustamisen terveysturvallisuudesta.
Sähkön tukkuhinnat ovat olleet ennennäkemättömän korkealla.
Variantti leviää Yhdysvalloissa kulovalkean tavoin.
Kuljetusalan mukaan päästövähennyskeinot raskaalle liikenteelle ovat vain sanktio ilman ohjausvaikutusta.
Maksutaseen mukaisen tavaraviennin arvo kasvoi marraskuussa 30 prosenttia vuodentakaisesta.
Lääkäripalveluyritysten mielestä koronakriisin pahentamaa hoitovelkaa pitää purkaa nopeasti.
Aluevaaleissa kaikkien puolueiden ehdokasrivit ovat siistiytyneet verrattuna kuntavaaleihin.
Peräti 51 prosenttia kokee työn kuormittavuuden kasvaneen.
Ennakkoäänestysaika on kotimaassa 12.-18.1.2022 ja ulkomailla 12.-15.1.2022.
Hallitus rajoitti lisää ravitsemisliikkeiden toimintaa.
Vaaleissa on ehdolla lähes 1600 yrittäjää.
Useat kunnat tiedottivat maanantaina muuttavansa karanteenikäytäntöjä.
Grafintec Oy ja intialainen Epsilon Advances Materials ovat tehneet tonttivarauksen GigaVaasa-alueelta.
Kansanedustaja vaatii hallitukselta tukea yksilöliikunnan edistämiselle sekä liikunta- ja kuntokeskusten yrityksille.
Salpalinja oli lähes koko itärajan mittainen puolustuslinja.
Neuvottelut aloitetaan käymällä läpi osapuolten tilannekatsaukset kaupan näkymistä.
Investointiaste on ollut viimeksi korkeampi vuonna 2012.
Ratkaisu neuvotellaan kuudelle sopimusalalle, joiden piirissä on noin 425000 palkansaajaa.
Hallinto-oikeus katsoi, että kuntosalit voi avata, mutta aluehallintoviraston mukaan ne voidaan sulkea uudelleen.
Kunnissa kaivataan selkeyttä hallituksen koronapäätöksiin.
Prikaatissa on todettu varusmiehillä viime perjantain jälkeen 56 uutta koronatapausta.
Kaksi kolmesta suomalaisesta rajoittaisi poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä.
Toteutuessaan uusi tehdas korvaisi nykyiset makeistehtaat Vantaalla ja Lappeenrannassa.
Euroopan parlamentin italialainen puhemies David Sassoli on kuollut.
Kokoomusopiskelijoiden mukaan korkeakoulut jäivät kaivelemaan taskujaan uusien vastuiden edessä.
Aiempaa huomattavasti suurempi osa tartunnoista ei tule enää viranomaisten tietoon.
Tunnuksen uudistamista koskevat lakiluonnokset lähtevät lausuntokierrokselle.