Englantilainen historioitsija Lucy Adlington käsittelee laajaan tutkimusmateriaaliin perustavassa teoksessaan Auschwitz-Birkenaun leirillä työskennelleiden ompelijoiden vaiheita.
Auschwitzin pääportin lähellä oli puinen rakennus, vaatetehdas, jossa ommeltiin yötä päivää. Hökkeli oli tunkkainen ja ilma tiheä kangaskuiduista ja nöyhdästä. Tehtaassa työskenteli kaksi vuoroa, joissa oli kummassakin kolmisenkymmentä naista.
He korjasivat Saksan armeijan varusteita, parsivat SS-virkailijoiden sukkia, ompelivat ristejä vankien vaatteisiin, jotta ne erottuivat muista, ja valmistivat alusvaatteet. Osa räteistä ja leikkuujätteestä kudottiin panssarivaunumatoiksi ja sukellusveneiden tiivisteeksi.
Vangeille parasta oli se, että he saivat työskennellä sisätiloissa istuen. Tehtävät vaatetehtaassa olivat silti vain tauko matkalla kohti loppua. Kuoleman uhkaa ei voinut välttää, koska etenkin yövuorojen aikana huonetta valaisivat krematorion savupiipuista räiskyvä tuli.
Kaksitoistatuntiset työvuorot vähällä ravinnolla uuvuttivat, ja joskus naiset lysähtivät ompelukoneidensa päälle. Jos päivittäistä kiintiötä ei saavutettu, SS-vartijat saattoivat alkaa raivota ja hakata ompelijoita. Kun heikkokuntoisimmat ompelijat eivät enää pärjänneet töissä, naiset lähetettiin kaasukammioon ja vankireservistä tuotiin tilalle uusia orjatyöläisiä.
Auschwitz-Birkenaussa oli myös tuhansia vankeja kutomoyksikössä. Siellä punottiin käsin muun muassa sellofaanista ruoskia, jotka olivat vartijoiden kovassa käytössä.
Myös hienompi ompelimo
Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin vaimo Hedwig Höss otti kaiken irti asemastaan ja käytti vankeja surutta hyödykseen eri tehtäviin. Hänellä oli muutamia ompelijoita, jotka olivat todella taitavia. Vähitellen muut SS-vaimot alkoivat kadehtia Hössin vaatetusta ja hän näki siinä tilaisuuden perustaa uuden yrityksen, eliitin muotisalongin, joka tarjoaisi palveluitaan keskitysleirillä. Nimeksi tuli Obere Nähstube, Hienompi ompelimo.
Syyskuuhun 1943 mennessä yksikkö oli laajentunut kahdesta viiteentoista naiseen ja uusia ompelijattaria otettiin töihin jatkuvasti.
Kun asiakkaat saapuivat ompelimoon, he näkivät siistit, puhtaat ompelijattaret istumassa pitkän työpöydän ääressä, tekemässä töitä ompelukoneilla tai käsityönä kahden ikkunan ja sähkölampun valossa. Muotisalongin ompelijat olivat etuoikeutettuja vankeja ja olosuhteet olivat muuhun leiriin verrattuna lähes paratiisimaisia.
Toisinaan asiakkaat palkitsivat työntekijöitä esimerkiksi leivänpalalla tai makkaraviipaleella. Lisäksi vartijoiden joukossa oli inhimillisiäkin henkilöitä. Kerran vartija pysähtyi ihailemaan ompelijattaren työskentelyä ja hämmästeli, miten juutalainen osasi tehdä niin hyvää jälkeä.
Auschwitzin muotisalongilla ei ollut pulaa töistä. Asiakkaille oli tarjolla selailtavaksi runsaasti lehtiä, joissa esiteltiin mekkoja ja takkeja, iltapukuja, yöasuja, alusvaatteita ja lasten vaatteita. Tarjolla oli myös kansio, jossa oli valikoituja malleja. Taitavimmat ompelijat saattoivat valmistaa halutun asun pelkästään katsomalla lehtikuvaa vaatteesta.
Salongin maine levisi ja tilauksia tuli suoraan kolmannen valtakunnan ytimestä. Suuri musta tilauskirja oli niin täynnä, että jonotuslista oli kuuden kuukauden pituinen. Odotusaika oli pitkä, koska etusijalla olivat paikalliset asiakkaat ja erityisesti rouva Hössin tilaukset. Lisäksi SS-naisvartijat maksoivat lahjuksia, jotta heidän tilauksensa nousi jonon kärkeen.
Vaatteiden sovitus oli tunnelmaltaan epätodellinen, koska siinä ali-ihmiseksi luokiteltu juutalainen ompelija mittasi puolialastoman saksalaisnaisen kehoa. Keskustelun sävy oli tietenkin jännittynyt ja millä hetkellä tahansa asiakas saattoi närkästyä vangin käytökseen, mikä johti rangaistukseen tai erottamiseen himoitusta työstä.
Kanada
Ompelimo sai runsaasti materiaalia keskitysleireille tuotujen vankien matkatavaroista. SS piti tiukasti huolen, että se hyötyi tavaramäärästä. Auschwitziin rakennettiin varastoja ja suuren työntekijäjoukon tehtävänä oli järjestellä matkalaukkujen sisältö. Sikäli vartijoiden vakuuttelut uusille vangeille, että heidän matkatavaroistaan pidettäisiin hyvää huolta, oli täysin totta.
Varastoja ryhdyttiin kutsumaan Kanadaksi, koska se symboloi yltäkylläisyyttä. Kanadassa toimi erityinen asiantuntijoiden joukko, jonka tehtävänä oli etsiä talon korkuisista vaate- ja kenkäkasoista piilotettuja aarteita, kuten jalokiviä ja rahaa.
Runsaista varastoista löytyi metritolkulla kangasta ja kaikkia mahdollisia tarvikkeita, joita vaatteiden ompelemisessa tarvittiin: nappeja, kirjontalankoja, saksia, vetoketjuja, painonappeja, olkatoppauksia ja mittanauhoja.
Kun asiakas oli valinnut sopivan kankaan, lähti salongista yksi ompelija SS-vartijan kanssa varastolle ”ostoksille”. Sen lisäksi, että ompelijat valmistivat mittatilausvaatteita, he joutuivat tekemään tavarapinoista valituista vaatteista uusille omistajilleen sopivia.
Lucy Adlington: Auschwitzin ompelijattaret. 384 sivua. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
