ASP-uudistukset huomioivat hyvin näkyvän trendin ensiasunnon ostajien ikäkehityksessä. PIXABAY

ASP-säästäminen mullistuu, heille hyöty on suurin

Järjestelmän rajoituksia puretaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta on hyväksynyt ASP-lainsäädännön uudistukset, kertoo Säästöpankkiryhmä. Uudet lait tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2026. Uudistusten myötä ASP-säästäminen ei ole suunnattu enää ainoastaan nuorille aikuisille.

ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmän avulla valtio tukee ensiasunnon hankintaa, ja sen tarkoituksena on auttaa pitkäjänteisessä asuntosäästämisessä. Ensi vuonna voimaan tulevien uudistusten tarkoituksena on parantaa ensiasunnon ostajien asemaa.

– Hienoa, että ASP-uudistusten myötä ASP-säästämisen yläikäraja poistuu. Tämä on kaivattu uudistus, joka parantaa ensiasunnon ostajan asemaa. Toivotaan, että tulevaisuudessa luovutaan myös aluekohtaisista lainojen enimmäisrajoista, sanoo Säästöpankkiliiton henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Martti Hakala tiedotteessa.

ASP-säästämisen ikäraja on ollut aiemmin 44 vuotta. Nykyinen ASP-järjestelmä onkin suunnattu nuorille ensiasunnon ostajille, mutta ensi vuoden kesäkuussa voimaan tulevien lakiuudistusten myötä ASP-säästäminen tulee olemaan mahdollista myös vanhemmille ensiasunnon ostajille.

Säästöpankkiryhmän asiakasdatan mukaan 70 prosenttia Säästöpankeissa avatuista ASP-tileistä on avattu alle 25-vuotiaana, ja 93 prosenttia tilien avaajista on iältään alle 30-vuotiaita. Suomessa ensiasunnon ostajien keski-ikä on noussut viime vuosina ja on tällä hetkellä noin 30 vuotta. Myös Säästöpankkiryhmässä 95 prosenttia ASP-säästäjistä sulkee tilinsä alle 35-vuotiaana, tyypillisesti ensiasunnon ostamisen yhteydessä.

– ASP-uudistukset huomioivat hyvin näkyvän trendin ensiasunnon ostajien ikäkehityksessä. ASP-säästäminen on tähän saakka ehkä mielletty juuri nuorille aikuisille suunnatuksi, ja se on nykyiselläänkin ollut nelikymppisten ikäluokassa alihyödynnetty mahdollisuus. Viimeistään nyt vanhempien ensiasunnon ostajien kannattaa tutustua ASP:n etuihin, sillä lakiuudistuksen myötä ASP-tilin avaaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, kertoo Hakala.

ASP-säästämisen ikärajan poistumisen lisäksi lakiuudistuksen myötä muuttuu muun muassa lyhennysvapaiden vuosien lukumäärä. Kun ennen lyhennysvapaata oli mahdollista saada kaksi vuotta korkotukiaikana, on tulevaisuudessa sitä mahdollista saada jopa neljä vuotta. Lakiuudistuksen myötä asuntosäästötilille on myös jatkossa tehtävä yhteensä vähintään 20 kuukausittaista talletusta, joista ensimmäinen tehdään tilin avaamisen yhteydessä.

LUE MYÖS:
Kannattaako ostaa asunto vai muuttaa vuokralle? Asiantuntijalta selkeä näkemys

Oletko ostamassa taloa? Tunnista nämä varoitusmerkit

Sijoittaminen vai asuntolainan lyhennys? Asiantuntija suosittelee nyt toista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)