Yhä useampi yritys turvautuu vuokrajohtajaan, päiväpalkkio jopa 1200 euroa

Vuokra-ammattilaisia käytetään yhä enemmän erityisesti talous- ja rahoitustehtävissä.
Toimistorakennus kuvituskuvassa. PIXABAY
Toimistorakennus kuvituskuvassa. PIXABAY

Vuokrajohtajien ja -asiantuntijoiden rooli korostuu entistä enemmän työelämässä. Asia selviää henkilöstöyritys Staffpointin markkinakatsauksesta, jonka mukaan vuokrajohtajien ja -asiantuntijoiden määrä on kasvanut suomalaisyrityksissä. Vuokra-ammattilaiset työskentelevät yrityksissä määräaikaisesti ja usein osa-aikaisesti ennalta sovitun ajanjakson.

Tutkimuksessa kyselyyn vastasi yli 200 henkilöä, jotka edustavat vuokra-ammattilaisia sekä vuokrapalveluita käyttävien yritysten johtajia.

Tutkimus viittaa etenkin siihen, että yrityksissä nähdään vuokrajohtajien ja -asiantuntijoiden arvo muutoksessa ja kasvussa aiempaa paremmin.

Vuokrajohtajana tai vuokra-asiantuntijana työskentelevät toimivat yleensä yrittäjinä ja laskuttavat työstään. Asiantuntijoilla yleisin palkkioluokka on 801–1 000 euroa per päivä, johtajilla taas 1 001–1200 euroa. Yli puolet ammattilaisista laskuttaa korkeintaan tuhat euroa yhdestä työpäivästä. Viidennes ammattilaisista laskuttaa 1 001–1 200 euroa päivästä. Yksi neljästä laskuttaa yli 1 200 euroa.

Markkinatutkimuksen mukaan viime aikoina eniten on hyödynnetty vuokrajohtajia ja -asiantuntijoita talous- tai rahoitustehtävissä. Palveluita käyttäneistä yrityksistä 33 prosenttia kertoo, että heidän viimeisin vuokra-ammattilaisensa toimi talouden tai rahoituksen asiantuntijaroolissa.

Toiseksi yleisimmin vuokrajohtajia ja -asiantuntijoita on hyödynnetty HR-tehtävissä. Palveluita käyttäneistä yrityksistä 11 prosenttia kertoo viimeisimmän vuokra-ammattilaisensa toimineen HR-asiantuntijana. Seuraavana tulevat digitaalisen liiketoiminnan ammattilaiset (9,3 prosenttia), markkinoinnin ammattilaiset (7,4 prosenttia) ja projektijohtajat (7,4 prosenttia).

Ruotsalaisten omaisuus on pääosin kiinni rahoitusmarkkinoilla.
Suomalaisten yritysten tekoälyn hyödyntäminen eriytyy nopeasti, kertoo tuore raportti. Yli puolet yrityksistä on yhä alkuvaiheessa, mikä voi heikentää kilpailukykyä.
Suomen 16-65-vuotiaiden osaaminen on noin 10 prosenttia OECD:n keskiarvoa parempi, ilmenee raportista.
Mainos