Asiantuntija TE:lle: Halpalentoyhtiöt hyötyvät koronasta

Konsultti Tero Taskilan mukaan lentoalalle on pyrkimässä myös kymmeniä uusia toimijoita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijan mukaan halpalentoyhtiöt tai niiden toimintamallit sisäistäneet yhtiöt tulevat hyötymään koronan jälkeen koittavasta tilanteesta, uutisoi Talouselämä.

– Halpalentoyhtiöt nousevat, koska ne ovat ketterämpiä siinä markkinassa, mikä kasvaa nopeiten, lentoalan asiantuntija, saksalaisessa Aviado Partnersissa konsulttina toimiva Tero Taskila sanoo.

Esimerkkeinä hän mainitsee irlantilaisyhtiö Ryanairin sekä unkarilaisen Wizz Airin.

– Ne pystyvät siirtämään koneita nopeasti sinne missä kysyntää on ja pystyvät luomaan lisää volyymia edullisilla hinnoilla, Taskila toteaa.

Taskila arvioi, että koronan vuoksi konkurssiin on mennyt nyt 30–50 lentoalan yhtiötä. Hän uskoo, että lisää konkursseja tulee, kun kilpailu asiakkaista matkustus jälleen lisääntyessä tulee käymään kiivaaksi, eivätkä kaikki yhtiöt siitä selviä.

Konkurssiuhka varjostaa hänen mukaansa erityisesti pieniä syöttöliikenneyhtiöitä. Parhaiten taas menee esimerkiksi valtion tukemilla ja tukipaketteja saaneilla verkostoyhtiöillä kuten Finnairilla ja Lufthansalla.

Toisaalta tiedossa on, että alalle on pyrkimässä myös uusia toimijoita. Taskilan mukaan alalle on perustettu noin 50–70 startupia.

Korona-aika on myös laittanut yhtiöt päivittämään kalustoaan: tukirahoilla on hankittu käyttöön uusia koneita leasing-sopimuksilla.

Arviot siitä, milloin lentoliikenne tulee palaamaan koronavirusta edeltäviin volyymeihin vaihtelee. Joidenkin arvioiden mukaan niin voisi tapahtua jo vuonna 2022, toisten mukaan vasta 2025.

Vapaa-ajan lentoliikenteen nähdään palaavan aiempiin uomiinsa liikematkustusta nopeammin. Työhön liittyvä matkustaminen saattaa myös pysyvästi vähetä, lentoalaa pitkään seurannut, johtajana suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP:ssä työskentelevä Jorma Mäntynen arvioi.

Kysynnän nähdään palautuvan nopeimmin maanosien tai yksittäisten maiden sisällä. Mannertenvälisten lentojen kysynnän arvioidaan palautuvan vasta tämän jälkeen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)