Sähkölinja ja omakotitalo Keuruun Huhkojärvellä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Asiantuntija arvioi IS:lle: Sähkö ei lopu kesken, mikäli säästämistä jatketaan

Sähkönjakelun rajoittaminen on edelleen silti mahdollista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkinin mukaan sähkönkäyttöä ei todennäköisesti jouduta rajoittamaan talven aikana, mikäli suomalaiset jatkavat sähkön säästämistä. Rajoitustoimenpiteet ovat kuitenkin yhä mahdollisia. Pahkin kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.

Valvomopäällikon mukaan esimerkiksi ensi viikko näyttää siltä, ettei rajoituksia sähkönkäyttöön tarvita. Verrattain korkeat lämpötilat ja suuri tuulen määrä pitävät sähkön riittävyyden hyvänä. Tilanne vaikuttaa kohtuullisen hyvältä talven osalta myös muutoinkin.

– Jos kansalaiset jatkaisivat sähkön säästämistä, niin tilanne näyttää hyvälle, Pahkin kertoo IS:lle.

– Pitäisi olla joku vikaantuminen ja kova pakkasjakso, niin ongelmia saattaa syttyä.

Suomalaiset ovat jo osoittaneet kykynsä vähentää sähkönkäyttöään. Esimerkiksi joulukuussa sähkön käyttömäärät vähenivät valtakunnallisesti jopa kymmenellä prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.

– Eli puhutaan reilusta tuhannesta megasta. Se on ihan älytön määrä, Pahkin summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)