Anna Kontula: Rikoslaki ei ole paheksuttavien tekojen lista

Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan moni suomalainen ajattelee rikoslakia jonkinlaisena paheksuttujen tekojen kattavana luettelona, vaikka se ei sitä olekaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) mukaan rikoslaista puuttuu monia asioita, jotka jonkun mielestä ovat moraalisesti arveluttavia. Esimerkiksi hän nostaa pornon katsomisen tai alipalkkauksen.

– Toisaalta kun eduskunta aikanaan päätti dekriminalisoida itsemurhan, viinanmyynnin ja abortin, ei se tietenkään tarkoittanut ihmisten kannustamista näihin tekoihin, Kontula kirjoittaa blogissaan.

Rikoslaki merkitsee hänen mukaansa aina vakavaa puuttumista yksilönvapauteen.

– Siksi nykyisin ajatellaan, että rikoslain tulee olla viimesijainen keino silloin, kun jotakin vakavasti toisten perusoikeuksia vaarantavaa toimintaa ei voida muulla tavoin estää.

Ajattelutapa oli Kontulan mukaan vielä toinen, kun nykyinen rikoslaki 1800-luvun lopulla säädettiin.

– Silloin julkisen vallan tehtäviin kuului myös seksuaalikurin ylläpito, ja vankeutta saattoi saada esimerkiksi homoseksistä, avioliiton ulkopuolisesta seksistä ja kihlauslupauksen pettämisestä.

Pikku hiljaa tällaisesta täysivaltaisten aikuisten kanssakäymisen säätelystä on hänen mukaansa luovuttu. Kontula näkee lähisukulaisten välisen seksin dekriminalisoinnin luonnollisena osana tätä prosessia.

– 2000-luvun kansanedustajana en onneksi enää joudu ottamaan kantaa siihen, mikä on hyvää tai moraalisesti kestävää seksiä. Sen sijaan hyvä ja kestävä rikoslaki, se kuuluu työnkuvaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)