Ammattiliitto Pro jatkaa ICT-alan ylityökieltoa

Pron mukaan työnantajien Palta ei ole tehnyt rakentavia ehdotuksia sopimukseen pääsemiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kahden viikon ylityökielto ICT-alalla päättyi tänään.

– Ylityökielto jatkuu. Haluamme työnantajien sopivan vastuullisen tes-ratkaisun ICT-alan omista lähtökohdista, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.) sanoo.

Ylityökielto alkaa tiistaina 9.6.2020 kello 16 ja päättyy maanantaina 3.8. kello 6.

Pro tavoittelee jäsenilleen ostovoimaa parantavaa palkkaratkaisua ja kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen poistoa ilman työehtosopimuksen heikennyksiä. Pro haluaa erityisesti panostaa toimihenkilöiden osaamisen kehittämiseen, työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen.

– Olemme tehneet neuvotteluiden aikana rakentavia esityksiä tilanteen ratkaisemiseksi. Esitimme muun muassa työaikapankin käyttöönottoa, joka olisi tuonut tarvittavia joustoja alalle, Malinen toteaa.

Työaikapankit ovat saaneet kannatusta myös elinkeinoelämän puolelta. Viimeksi Kone Oyj:n pääomistaja Antti Herlinin suusta.

– On outoa, etteivät tämäntyyppiset vastaantulot Pron puolelta saa vastakaikua työnantajissa, Malinen toteaa.

Pro ehdottaa paikallisen sopimisen lisäämistä

Pro kertoo esittäneensä myös kiky-tuntien poistamisen vastapainoksi paikallisen sopimisen lisäämistä, mutta se ei työnantajapuolelle käynyt. Ammattiliiton mukaan työnantajat haluavat sanella työajankäytön, eivätkä sopia siitä työpaikkakohtaisesti ja paikallisten olosuhteiden lähtökohdista.

– Paltan mukaan paikallisella sopimisella ei ole riittävää arvoa kiky-tuntien korvaamisessa. Tällainen ilmoitus paikallisen sopimisen merkityksettömyydestä on käsittämätöntä, Malinen toteaa.

Hänen mukaansa Pro on valmis tekemään vastuullisen sopimusratkaisun heti, kun Palta on siihen valmis.

Neuvottelut alkoivat jo viime vuoden marraskuussa, ja ICT-alan sopimukseton tila alkoi helmikuun alussa. ICT-alan työehtosopimus toimihenkilöille on yleissitova, joten sitä noudatetaan kaikkiin toimihenkilöihin muun muassa teleoperaattoreilla, puhelinyhtiöissä, contact centereissä, verkonrakennus- ja ylläpitoyrityksissä sekä lisäksi muutamissa it-alan yrityksissä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)