Ukrainan kiristyneen konfliktin keskellä Venäjän sisäisten kehitystrendien huomiointi on jäänyt vähälle, vaikka ne heijastuvat olennaisesti myös maan harjoittamaan ulkopolitiikkaan, toteaa Kokoomuksen eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija, Ulkopoliittisessa instituutissa tutkijana toiminut Henri Vanhanen.
– Ulospäin Venäjä saattaa nyt näyttää kaikkivoipaiselta. Se muun muassa ylläpitää aloitetta Ukrainassa, lyö pöytään uhkavaatimuksia Natolle ja Yhdysvalloille, suorittaa kyberhyökkäyksiä ja toteuttaa hybridivaikuttamista ympäri transatlanttista maailmaa ja on läsnä Lähi-idässä, Vanhanen tviittaa.
Sisäisesti presidentti Vladimir Putinin hallinto on kuitenkin jo pidempään kohdannut kasvavia paineita. Presidentin pitkään jatkunut henkilökohtainen suosio on kääntynyt laskuun. Vanhasen mukaan kehityksen taustalla on yhä ristiriitaisemmaksi käyvä ”yhteiskuntasopimus” vallan ja kansalaisten välillä.
– Sisäisten paineiden kasvu heijastuu myös Putinin ulkopolitiikkaan tarpeena saada näkyviä voittoja. Siksi Venäjän kykyä luoda uusia kriisejä ja valmiutta hyödyntää sotilaallista voimaa tai vaikuttamisen keinoja ei tule aliarvioida. Ukrainan käänteet ovat tästä hyvä esimerkki, Vanhanen toteaa.
Hänen mukaansa lännessä joudutaan selvästi tasapainoilemaan yhä useammin sellaisen Venäjän kanssa, jonka ulkopolitiikka on suunnattu olennaisella tavalla kotimaiseen kulutukseen. Tämä tuo Putinin Venäjän ulkopolitiikkaan merkittävää arvaamattomuutta.
– Tarkoitus ei ole vähätellä Venäjän geopoliittisia motiiveja, vaan muistuttaa, miksi Putinin hallinnon seuraaminen on myös äärimmäisen tärkeää maan ulkopoliittisten ajureiden ymmärtämiseksi. Sisäiset kehityskulut eivät valitettavasti tarjoa valoisia näkymiä, Vanhanen sanoo.
”Kestämätön noidankehä”
Vladimir Putin on ollut Venäjällä vallan kahvassa jo yli 20 vuotta. Käytännössä tänä aikana on Vanhasen mukaan vahvistettu henkilökeskeistä järjestelmää, jossa valtiolliset ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat heikkoja ja vaalijärjestelmä korruptoitunut.
– Samalla taloutta on rakennettu yksipuolisesti, ja maa on jäänyt taloudelliseksi kääpiöksi suhteessa muihin suurvaltoihin, jopa moniin EU-maihin verrattuna. Samaan aikaan energiamarkkinoiden horisontissa häämöttävä muutos 2030–2050-luvuilla on suora uhka Venäjän taloudelle, Vanhanen toteaa.
– Kun Putinia pönkittänyt öljykausi ja sen tuoma talouskasvu ovat hiipuneet, hänen henkilökeskeinen valtarakennelmansa on hiljalleen ajautunut kapeammalle polulle. Tätä on kuvastanut sekä sisä- että ulkopolitiikan jyrkentyminen ja voimakeinojen kasvu 2010-luvulla.
Vanhasen mielestä kuvio on käytännössä yksinkertainen:
– Putinin valta on pitkälti perustunut talouskasvun siivittämään suosioon. Hallinto ei kuitenkaan ole luonut suosiolle kestäviä perusteita talouden monipuolistamisen tai vahvojen instituutioiden myötä.
– Nyt kun ajat ovat huonontuneet, Putin kohtaa kasvavaa sisäistä tyytymättömyyttä korruption ja elintason pysähtymisen seurauksena opposition liikehdinnän muodossa. Talous tai vaalit eivät enää tuota tukea hallinnolle vaan päinvastoin osoittavat sen epäonnistumisia.
Vastauksena Putin on turvautunut jyrkempiin voimakeinoihin. Tämä osoittaa Vanhasen mielestä, miten hallinnon muut keinot ylläpitää valta-asemaa ovat hiljalleen huvenneet pois: kun porkkanaa ei ole, jäljelle on jäänyt keppi.
– Toisin sanoen, Putin on siis rakentanut valta-asemansa säilymisen niin, että se joutuu jatkuvasti tekemään yhä vaikeammaksi käyvää tasapainoilua autoritäärisyyden ja kansalaisten tyydyttämisen välillä. Tuloksena on ollut kestämätön noidankehä, Vanhanen sanoo.
"Putinilla menee huonosti, kun edes kansaan ei voi luottaa"
Ukrainan käänteiden keskellä Venäjän sisäisten kehitystrendien huomiointi on jäänyt vähälle, vaikka ne heijastuvat olennaisesti myös maan harjoittamaan ulkopolitiikkaan.
Seuraa yleislanka 1/13https://t.co/GsKPfkEmN6
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) December 29, 2021
