Maataan diktatorisesti hallitseva Aljaksandr Lukašenka on yli seitsemän vuoden ajan kieltäytynyt Kremlin painostuksesta huolimatta tunnustamasta venäläisjoukkojen vuonna 2014 miehittämää Krimiä osaksi Venäjää. Marraskuun lopulla hän käänsi kelkkansa toteamalla tv-haastattelussa, että niemimaa on sekä tosiasiallisesti että juridisesti venäläinen.
Lukašenkan oli aiemmin poliittisesti hyödyllistä pidättäytyä tunnustamasta Ukrainalle kuuluvan Krimin laitonta liittämistä Venäjään, sillä siten hän saattoi esiintyä eräänlaisena sillanrakentajana lännen ja Venäjän välillä. Enää sellaiseen rooliin ei ole tutkija Artjom Shraibmanin mukaan edellytyksiä, vaan Valko-Venäjän horjuva diktaattori keskittyy nyt mielistelemään Vladimir Putinia kaikin mahdollisin keinoin.
– Lukašenka on riippuvainen Kremlin hyvästä tahdosta ja syvistä taskuista kahdessa keskeisessä kysymyksessä: kuinka rauhallisesti ja sulavasti hänen jäljellä oleva valtakautensa sujuu ja miten tuleva vallansiirto toteutetaan. Minsk tavoittelee siis ensisijaisesti Moskovan myötämielisyyttä, mutta haluaisi tinkiä mahdollisimman vähän omasta suvereniteetistaan, Shraibman sanoo Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissa.
Käytännössä Valko-Venäjän diktaattori tekee nyt vahvoja symbolisia eleitä, kuten Krimin tunnustaminen osaksi Venäjää, ja pyrkii samalla vetämään Venäjän yhä syvemmälle geopoliittiseen vastakkainasetteluun lännen kanssa.
Suuri riski alueelle
Lukašenkalle on Shraibmanin mukaan tärkeää, että Kreml ei pidä Valko-Venäjän ja lännen välistä vastakkainasettelua vain pienen itäeurooppalaisen valtion pikkumaisena ärhentelynä, vaan reaktiona Naton suureen ristiretkeen Venäjää ja sen ystäviä vastaan.
– Koska Lukašenkalla ei ollut enää mitään menetettävää suhteessa länteen ja Ukrainaan, Krimin tunnustaminen osaksi Venäjää ei tuskin merkitsee läpimurtoa hänen suhteissaan Kremliin, Shraibman arvioi.
Venäjä olisi hänen mukaansa pitänyt Lukašenkan tunnustusta tervetulleena mahdollisimman pian Krimin valtauksen jälkeen, jolloin se olisi tullut Valko-Venäjälle kalliiksi.
– Epätoivosta tehty ystävällinen ele tilanteessa, jossa Valko-Venäjän tasapainoileva ulkopolitiikka on lakannut tuottamasta tulosta, haiskahtaa sen sijaan vilpillisyydeltä. Maan tuleva johto, joka haluaa ottaa etäisyyttä legitimiteetiltään kyseenalaiseen nykyhallintoon, voi joka tapauksessa helposti peruuttaa Krimin tunnustamisen osaksi Venäjää, hän toteaa.
Lukašenka on Shraibmanin ajautunut Shraibmanin mukaan tilanteeseen, jossa tämän on jatkuvasti muistutettava Putinia uskollisuudestaan. Krimin tunnustamisen jälkeen eväitä uusiin retorisiin ja symbolisiin myönnytyksiin ei kuitenkaan juuri ole jäljellä.
– Jatkossa hänen on joko uhrattava jotain pyhää, kuten valtion omaisuutta tai osia suvereniteetista, tai vaihtoehtoisesti eskaloitava jännitteitä suhteessa Valko-Venäjän naapureihin siinä määrin, että Kreml ei voi enää pysytellä sivussa. Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi Lukašenka on kallistunut jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, mikä muodostaa tällä hetkellä suurimman riskin koko alueelle, Shraibman varoittaa.
