Aiheesta on valtavasti kirjallisuutta ja uusia tulee koko ajan, kuten New York Cityn yliopiston historian professori Benjamin Carter Hettin kirjoittama teos. Hän perustelee kirjaansa tiedon lisääntymisellä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen avautuivat esimerkiksi entisen Itä-Saksan arkistot. Lisäksi eri aikakausina näkökulmat muuttuvat.
Adolf Hitlerin valtaannousu juonsi juurensa useista tekijöistä, kuten hävitystä maailmansodasta, Versaillesin epäoikeudenmukaiseksi koetusta rauhansopimuksesta ja vuonna 1919 perustuslakinsa saaneen Weimarin tasavallan poliittisesta heikkoudesta, vuosina 1919-1933 maassa oli kaikkiaan 21 hallitusta.
Puoluekenttä oli hyvin hajanainen, mutta siinä oli laskettavissa kolme eri leiriä. Sosialistit ja kommunistit saivat yhteensä vaaleissa yleensä 35-40 prosenttia äänistä. Katolisten puolueiden kannatus oli 15 prosentin tuntumassa ja protestanttisen keskiluokan puolueet keräsivät säännöllisesti noin 40 prosentin kannatuksen.
Puoluejohtajaksi
Hitler on yksi 1900-luvun historiallisesti merkittävimpiä henkilöitä, mutta hänen aloittaessaan politiikassa vuonna 1919, tätä ei olisi kukaan aavistanut. Noin 30-vuotias sotaveteraani liittyi Saksan työväenpuolueeseen ja alkoi pitää puheita ympäri Müncheniä.
Vuonna 1920 Hitleristä tuli puolueen johtaja ja hän lisäsi siihen termin kansallissosialistinen eli syntyi Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP, josta käytettiin myös puhekielen nimitystä natsit.
Sodan jälkeisessä kurjuudessa ja valtavien ongelmien kanssa eläville ihmisille Hitlerin tarjoamat selkeät ratkaisut antoivat toivoa.
Jo varhain monet huomasivat Hitlerin ainutlaatuisen kyvyn lumota kuulijansa, oli kyse väkijoukoista tai yksittäisistä henkilöistä. Hän oli kiistatta loistava näyttelijä, kuuluisat raivonpurkauksetkin olivat vain tiettyä tarkoitusta palvelevaa käytöstä. Hitler myös harjoitteli esiintymistään uupumatta.
Tappiosta voittoon
Vuosi 1923 oli Saksalle katastrofaalinen. Alkuvuodesta Ranska miehitti Ruhrin teollisuusalueen pakottaakseen Saksan maksamaan sotakorvauksensa. Myöhemmin eri puolilla Saksaa syttyi kapinoita ja taloutta piinasi hyperinflaatio. Näissä oloissa Hitler otti mallia Italian Benito Mussolinin vuonna 1922 tekemästä marssista Roomaan.
Vallankaappausyritys epäonnistui ja Hitler lähimpine kannattajineen joutuivat oikeuteen, mutta tappio kääntyi siellä voitoksi. Oikeudenkäynnin ansiosta Hitleristä tuli valtakunnallinen kuuluisuus.
Lyhyehkön vankilatuomion aikana hän pystyi kirjoittamaan Mein Kampf -teoksensa, missä hän linjasi tavoitteitaan ja niihin ei kuulunut demokraattinen valtio.
Vaalimenestys
Saksan useat puolueet joutuivat tekemään jatkuvia kompromisseja, joten natsien lupaukset yhtenäisyydestä ja antipolitiikasta alkoivat saada yhä laajempaa hyväksyntää.
Natsien suosio parlamenttivaaleissa oli aluksi vain muutaman prosentin luokkaa, mutta vuoden 1930 vaaleissa vuosien propagandatyö alkoi vaikuttaa ja tulos yllätti Hitlerinkin. Hän oli odottanut tulokseksi korkeintaan 70 paikkaa, mutta tulos olikin 18,3 prosenttia äänistä ja 107 edustajaa. Äänet tulivat lähinnä aiemmin protestanttisten keskiluokan puolueiden kannattajilta.
Vuonna 1932 Hitler oli myös presidenttiehdokkaana ja kampanja oli siihen asti modernein ja teknisesti kehittynyt. Hitler levitti sanomaansa muun muassa elokuvien ja äänilevyjen avulla. Hän teki vaalikiertueensa lentokoneella ja pystyi puhumaan saman päivän aikana useissa tilaisuuksissa ympäri maata.
Istuva presidentti 85 -vuotias marsalkka Paul von Hindenburg voitti vaalit toisella kierroksella, Hitler sai noin 37 prosentin kannatuksen.
Heinäkuussa 1932 pidettiin jälleen parlamenttivaalit, missä natsit nousivat maan suurimmaksi puolueeksi 230 edustajapaikallaan. Tulos oli odotettu, Saksan talous oli edellisestä vuodesta lähtien mennyt huonompaan suuntaan ja NSDAP keräsi tilanteeseen tyytymättömien ääniä, eniten jälleen protestanttisen leirin puolueilta.
Hitler ei kuitenkaan saanut haluamaansa hallituksenmuodostajan asemaa. Tasavallan politiikan sekavuudesta kertoi, että marraskuussa valtiopäivät hajotettiin ja jälleen pidettiin vaalit. Niissä NSDAP pysyi suurimpana puolueena, tosin kannatus laski 33 prosenttiin, eivätkä hallitusovet vieläkään heti auenneet.
Tammikuussa 1933 neuvottelujen tuloksena von Hindenburg vastentahtoisesti nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Aluksi hänen koalitiohallituksensa vaikutti yhtä heikolta kuin aiemmatkin Weimarin tasavallan hallitukset. Tämä oli taustalla olleiden valtaeliitin vaikuttajien tarkoituskin, monet kokeneet poliitikot arvelivat hallituksen eliniäksi muutamia viikkoja.
Helmikuun 27. päivänä 1933 tapahtunut valtiopäivätalon tulipalo muutti kaiken, tapahtuma katsottiin kommunistien vallankaappausyritykseksi ja hallitus sai asetuksella laajat poikkeusvaltuudet, jotka käytännössä johtivat kansalaisvapauksien lakkauttamiseen. Asetusta on sanottu Hitlerin valtakunnan perustamisasiakirjaksi.
Benjamin Carter Hett: Demokratian kuolema. Kuinka Hitler nousi valtaan. Suomentanut Tommi Uschanov. 372 sivua. WSOY.
JARKKO KEMPPI
