Valtion keskus- ja aluehallintoa uudistetaan parhaillaan. Suunnitelmissa on muun muassa ministeriöiden lakkauttaminen ja niiden toimintojen yhdistäminen valtioneuvoston alaiseksi yhtenäiseksi valtioneuvostoksi Ruotsin mallin mukaan.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry katsoo, että valtiotyönantajan pitää uudistuksessa panostaa henkilöstöön.
Valtionhallinnon henkilöstö on vähentynyt koko 2000-luvun ajan, järjestö muistuttaa. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ihmetteleekin julkisuudessa esiintyneitä vaatimuksia rekrytointikiellosta. Käytännössä uusien työntekijöiden rekrytointi on ollut järjestön mukaan jo pitkään vähäistä, kun eläkkeelle jäävien henkilöiden tilalle rekrytoinnissa on käytetty hyvin tiukkaa harkintaa.
Järjestön mukaan valtionhallinnossa aikataulut ovat muuttuneet erittäin tiukoiksi, ja jäljellä oleva henkilöstö uupuu alati kasvavan työtaakan alle. Muun muassa kansainvälinen yhteistyö ja EU-tehtävät tuovat lisätyötä lähes kaikille asiantuntijavirkamiehille. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n mukaan myös politiikka ja sitä myötä valmistelu ovat muuttuneet nopeasyklisiksi.





