Ukraina kertoo tehneensä poikkeuksellisen hyökkäyksen syvälle Venäjälle.
Ukrainan pääesikunnan tiedotteen mukaan iskusarja kohdistui Venäjän Kapustin Jarin ohjuskeskukseen Astrahanin alueella. Venäjän tärkeä ballististen ohjusten testi- ja laukaisualue sijaitsee yli 500 kilometrin päässä ukrainalaisten hallussa olevilta Ukrainan alueilta.
Kapustin Jarista on tiettävästi laukaistu Ukrainaan viime aikoina ammuttuja Oreshnik-ohjuksia.
Pääesikunta kertoo Telegramissa, että onnistuneet iskut osuivat keskimatkan ja mannertenvälisten ohjusten huoltorakennuksiin. Iskuissa käytettiin ukrainalaisten mukaan muun muassa pelättyjä FP-5 Flamingo-ohjuksia.
– Saatavilla olevien tietojen perusteella osa testialueen rakennuksista sai eri tasoista vahinkoa ja yksi halleista vaurioitui merkittävästi. Osa henkilöstöstä on evakuoitu alueelta.
Verkkouutiset on kertonut Ukrainassa kehitetystä Flamingosta aiemmin tässä jutussa. Suurikokoisen risteilyohjuksen kantamaksi on ilmoitettu peräti 3000 kilometriä. Sen taistelukärki on tonnin painoinen.





