Yhdysvalloissa on tänä vuonna vaalivuosi. Yhdysvaltojen välivaaleissa on paljon pelissä. Perinteisesti sen on voittanut oppositiopuolue.
Marraskuun välivaaleissa valitaan edustajat kongressiin sekä kolmannes senaattoreista. Turun yliopiston John Morton keskuksen Pohjois- Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskasen mukaan Yhdysvaltain demokraateilla on nyt etsikkoaika.
– Jos demokraatit eivät nyt voita, niin voisi kysyä milloin sitten? Heiskanen kysyy Verkkouutisten haastattelussa.
– Yhdysvaltain järjestelmässä presidentin pitää kahden ensimmäisen vuoden aikana tehdä kaikki tärkeät päätökset. Jos toinen puolue voittaa presidentinvaalit, niin silloin presidentti on rampa ankka, koska presidentti tarvitsee kongressin tuen, Heiskanen sanoo.
Presidentti Donald Trumpin kannatus on laskenut 18 prosenttiyksiköllä brittiläisen The Economistin tekemän kyselyn mukaan. Vain 37 prosenttia yhdysvaltalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvallat on menossa oikeaan suuntaan.
Trumpin kannatus ei ole historiallisen alhaalla. Harry S. Trumanin kannatus oli vuonna 1952 alimmillaan 22 prosenttia. Myös edellisen presidentin Joe Bidenin kannatus oli hänen kautensa loppupuolella matalammalla tasolla kuin Trumpin tällä hetkellä.
Demokraatit tarvitsevat murskavoiton
Trumpin politiikka ei ole onnistunut vakuuttamaan kaikkia äänestäjiä. Hän lupasi laskea amerikkalaisten elinkustannuksia, irrottaa jenkit sodista ja kiristää maahanmuuttoa. Trumpin tullit ovat nostaneet inflaatiota, Trumpin hallinto on kaapannut Venezuelan presidentin ja uhannut ottaa voimalla Grönlannin Nato-kumppanilta. Myös hänen maahanmuuttopolitiikkansa on vastatuulessa.
– Moni latinoäänestäjä uskoi väitteeseen, että vain rikoksentekijöitä karkotetaan. Toimet kohdistuvat kuitenkin laajasti kaikkiin maahanmuuttajiin. Maahanmuuttoviraston väkivaltaisuudet ovat ulottuneet kantaväestöön asti, Heiskanen sanoo.
Samaan aikaan demokraattipuolue ei ole näkyvästi vastustanut Trumpia. Demokraatteja on arvosteltu saamattomuudesta.
– Toiminta on tapahtunut vain oikeastaan demokraattien progressiivisen siiven kautta. Bernie Sanders ja Alexandra Ocasio-Cortez ovat pitäneet kampanjatyylisiä tilaisuuksia ja olleet mukana esimerkiksi New Yorkin pormestarin Mamdanin kampanjassa, Heiskanen sanoo.
– He ovat onnistuneet saamaan aikaan liikehdintää ruohonjuuritasolla. Yhdysvalloissa protestit alkoivat Kaliforniassa jo viime kesänä. Protesteja on ollut kaikkialla ympäri Yhdysvaltoja, Heiskanen sanoo.
Demokraattien voittoa välivaaleissa hankaloittaa myös Yhdysvaltain vaalijärjestelmä, joka suosii republikaaneja.
– Demokraatit tarvitsisivat murskavoiton.
”Trump on TV-politiikko”
Trump on peruuttanut monesta uhkauksestaan ja lieventänyt puheitaan viime aikoina. Onko syynä pelko lähestyvien välivaalien tuloksesta? Benita Heiskanen ei usko siihen.
– Donald Trump on televisio-taituri. Hän ymmärtää, miten julkisuutta ylläpidetään lähes vuorokauden ympäri, Heiskanen sanoo.
Trump on nostanut esiin huolen siitä, että demokraattien voittaessa välivaalit he nostavat virkarikossyytteitä häntä vastaan. Välivaalien tulos vaikuttaa Trumpin hallinnon toimintakykyyn. Heiskanen uskoo, että välivaalien lisäksi Trumpin toimiin vaikuttaa kolme asiaa: rahan valta, mielipidemittaukset ja miltä asiat näyttävät.
– Henkilökohtainen suosio ja mielipidemittaukset vaikuttavat Trumpin politiikkaan enemmän kuin huoli välivaalien tuloksesta. Hän on varmasti ymmärtänyt, että se miltä Minnesotan tapahtumat näyttävät eivät ole hyvää televisiota.
Trump piikitteli edellistä presidenttiä Joe Bidenia ”uniseksi Joeksi”. Nyt tarkastelun kohteeksi on joutunut Trumpin oma terveydentila.
– Saatamme olla Biden 2.0 – tilanteessa. Trumpin terveydentila on suuri kysymysmerkki. Hän ei pysty tekemään kovin pitkiä päiviä tällä hetkellä, Heiskanen sanoo.
– Yhdysvalloissa on kaksi peräkkäistä presidenttiä, joiden terveydentilasta ja kognitiivisista kyvyistä on oltu huolissaan.





