Sotilaat ilmestyivät beniniläiselle televisiokanavalle. KUVA: X

Sotilaat ilmestyivät televisioon, väite vallankaappauksesta

Maastopukuihin pukeutuneet sotilaat kertovat syrjäyttäneensä Beninin presidentin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Afrikassa sijaitsevassa Beninissä on tapahtunut sotilasvallankaappaus tai sen yritys yritys, kertoo BBC.

Ryhmä sotilaita ilmoitti sunnuntaina paikallisella televisiokanavalla syrjäyttäneensä presidentti Patrice Talonin ja keskeyttävänsä perustuslain voimassaolon sekä kaikkien valtiollisten instituutioiden toiminnan.

”Uudelleenrakentamisen sotilaskomiteaksi” itseään kutsuva ryhmä kertoi myös sulkevansa maan rajat ja ilmatilan välittömästi. Uutta komiteaa johtaa everstiluutnantti Tigri Pascal, joka on perustellut vallankaappausyritystä Talonin harjoittamalla huonolla hallinnolla.

Ranskan suurlähetystön mukaan maan suurimmassa kaupungissa Cotonoussa on kuulunut ampumisen ääniä presidentin asunnon lähettyvillä. Pääkaupungin kaduilla on runsaasti sotilasajoneuvoja ja tiesulkuja.

Presidentti Talonia lähellä olevat lähteet kuitenkin kertovat presidentin voivan hyvin, ja että vallankaappausta yrittäneillä sotilailla eli ole asevoimien tukea.

– Tilanne on hallinnassa. Suuri osa armeijasta on uskollisia, ja otamme tilanteen haltuumme, linjasi ulkoministeri Shegun Adjadi Bakari.

Myöhemmin sunnuntaina maan sisä- ja turvallisuusministeri Alassane Seidou ilmestyi France24:n mukaan televisioon kertomaan tilanteen palanneen normaaliksi.

– Pieni ryhmä sotilaita ryhtyi kapinaan, tavoitteenaan epävakauttaa maata ja sen instituutioita, Seidou selitti.

– Tässä tilanteessa Beninin asevoimat ja sen johto piti tilanteen hallinnassaan ja torjui yrityksen.

Länsi-Afrikkaa on viime vuosina vaivannut sotilasvallankaappausten aalto. Viimeisin vallankaappaus tapahtui 26. marraskuuta Guinea-Bissausta, kun armeija syrjäytti presidentti Umaro Sissoco Embalón.

EDIT: Päivitetty klo 15.30. Cotonou ei ole Beninin virallinen pääkaupunki, vaikka suurlähetystöt ja presidentinhallinto sijaitsevat siellä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)