Julkisuudessa Yhdysvaltojen Steve Witkoffin ja Kirill Dmitrijevin laatimaa suunnitelmaa on tulkittu Venäjän ehtojen saneluna Ukrainalle ja puolustajan pakottamisena hyökkääjän tahtoon.
Tutkijat, analyytikot ja poliitikot kuitenkin huomauttavat Kyiv Independentille, että suunnitelma uhkaa suuresti myös Euroopan turvallisuutta. Toteutuessaan suunnitelman vaikutukset olisivat Ukrainaa kauaskantoisemmat.
Verkkouutiset on jo aiemmin kertonut, että arvion mukaan Yhdysvallat rikkoisi suunnitelmallaan 71 allekirjoittamaansa oikeusaktia aina Nürnbergin päätöksistä ja Geneven sopimuksista YK:n peruskirjaan asti. Tuo 71 aktia kattaa käytännössä koko yli puolivuosisataa kehittyneen modernin kansainvälisen oikeuden perustan.
”Koko maailma voisi leimahtaa tuleen uudelleen”
– Kun puhutaan sopimuksen alkuperäisestä versiosta, se selvästi heikentää Euroopan turvallisuutta – ei vain Ukrainan turvallisuutta vaan koko mantereen, huomauttaa tutkijatohtori Pavel Havlicek lehdelle Prahassa toimivasta Association of International Affairs-tutkimusinstituutista.
Myös ukrainalainen lainsäätäjä Jaroslav Jurtšyšyn sanoo, että jos Kiova pakotettaisiin hyväksymään sopimus muuttumattomana, ”olisivat seuraukset Euroopalle tuhoisat”.
– Tämä näyttää koko alueelle ja koko maailmalle, ettei kansainvälisestä oikeudesta kannata perustaa. Sen seurauksena pitkäaikaiset tai jäätyneet konfliktit eri puolilla maailmaa voisivat jälleen leimahtaa uudelleen, huomauttaa Jurtšyšyn.
Brookings-instituutin ulkopolitiikan asiantuntija Daniel Hamilton sanoo, että Yhdysvaltojen tunnustus Venäjän vallalle Krimillä, Luhanskissa ja Donetskissa tarkoittaisi ”länsimaiden luopumista siitä perusperiaatteesta, ettei rajoja muuteta väkivallon”.
– Se on heti kuolleena syntynyt idea, lisää Hamilton.
Suunnitelma puuttuisi valtioiden itsemääräämisoikeuteen
Suunnitelma myös rajaisi Ukrainan asevoimien koon 600 000 mieheen. Ukrainalainen lainsäätäjä Volodymyr Arijev varoittaa, että rajoitus ”muodostaisi pohjan uudelle sodalle” lisäten, että se tekisi ”Venäjälle helpommaksi aiheuttaa ongelmia”.
Suunnitelma ei puuttuisi ainoastaan Ukrainan asevoimiin, vaan myös Nato-maiden puolustukseen. Sen mukaan Nato-joukkoja ei saisi olla Ukrainassa ja Eurofighter-hävittäjien tulisi pysyä vain Puolassa.
Havlicek sanoo, että nämä rajoitteet taas vie pohjan koko Euroopan turvallisuuslogiikalta, joka perustuu valtioiden vapauteen valita liittolaisensa. Samalla nakerrettaisiin periaatetta, että Naton laajentuminen tekee Euroopasta turvallisemman.
– Siellä on suoria viittauksia sotilaalliseen läsnäoloon Puolassa. Jos Ukrainan lisäksi asetetaan rajoitteita myös EU- ja Nato-naapurien sotilaalliselle valmiudelle, kuten viittaamalla Puolan puolustukseen, niin silloin mennään jo liian pitkälle, toteaa Havlicek.
Viron ulkoministeri Margus Tsahkna taas sanoo, että suunnitelma tarjoaisi “avoimet ovet” laajemmille Euroopan turvallisuutta koskeville Venäjän jatkovaatimuksille.
”Suunnitelma on Venäjän etujen ajamiseen tähtäävä sekasotku”
Tsahkna mainitsee erityisesti suunnitelman kohdat 2 ja 4, joissa ehdotetaan Venäjän, Ukrainan ja Euroopan välistä laajaa hyökkäämättömyyssopimusta sekä Yhdysvalloille välittäjän roolia Naton ja Venäjän välillä.
– Tekstin tulisi keskittyä ainoastaan sodan lopettamiseen, Ukrainan tulevaisuuteen ja jälleenrakentamisen tukemiseen, lisää Tsahkna.
Hamilton sanookin, että 28-kohtainen suunnitelmarunko on “vajavaisten väitteiden sekasotku”, joka viittaa vain yhteen tavoitteeseen: Ukrainan heikentämiseen ja Euroopan puolustusjärjestelyiden järjestelyyn Venäjän toiveista lähtien.
– Monille Tšekin tasavallassa tämä selvästi muistuttaa Münchenin sopimusta vuodelta 1938 eli jotakin, mitä neuvotellaan meistä, mutta ilman meitä, kiteyttää Havlicek.
Ulkoministeri Tsahkna taas korostaa, että Euroopan turvallisuudesta ei päätetä sen yli.
– EU:ta ja Natoa koskevat asiat päätetään EU:ssa ja Natossa. Mitään Eurooppaa koskevaa ei päätetä ilman Eurooppaa.
Hän myös ilmaisi Viron näkemyksenä, ettei Moskova ole muuttanut tavoitteitaan. Kreml tavoittelee edelleen Ukrainan täyttä hallintaa ja Euroopan turvallisuuden järjestämistä omaksi edukseen. Venäjän imperialististen tavoitteiden pysäyttämiseksi Euroopan tulee tukea Ukrainaa niin, että Venäjä pakotetaan luopumaan laajentumishaluistaan.





