S-ryhmä on saanut yhteydenottoja Teboil-yrittäjiltä, jotka haluaisivat siirtyä ABC-asemat omistavan S-ryhmän alaisuuteen, kertoo Uutissuomalainen.
Yhteydenottoja on tullut yksittäisiä, S-ryhmän liikennekaupan johtaja Harri Tuomaala kertoo USU:lle.
Yle kertoi viime perjantaina, että huoltoasemaverkosto SEO pyrkii saamaan Teboil-yrittäjiä vaihtamaan SEO:n alaisuuteen.
SEO on ottanut Ylen mukaan yhteyttä lähes kaikkiin Suomen Teboil-yrittäjiin ja kysynyt halukkuutta siirtyä omaan leiriinsä.
SEO:n toimitusjohtaja Arto Viljanen kertoo USU:lle, että SEO on valmis ottamaan kaikki Teboil-yrittäjät alaisuuteensa, jos he katkaisevat yhteistyönsä Teboilin kanssa.
Viljanen ei kerro tarkemmin kauppiaiden kanssa mahdollisesti solmittavista sopimuksista, mutta sanoo niiden olevan työn alla.
Neste ja St1 eivät vastanneet Uutissuomalaisen kysymykseen siitä, onko Teboil-yrittäjiltä tullut yhteydenottoja tai ovatko ne olleet itse yhteydessä Teboil-yrittäjiin.
Teboil ajautui Suomessa kriisiin, kun sen venäläinen emoyhtiö Lukoil joutui Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian pakotteiden kohteeksi. Kyprokselle rekisteröity energiayhtiö Gunvor teki Lukoilin kansainvälisistä omistuksista ostotarjouksen, mutta veti viime viikolla tarjouksensa pois.
Teboililla on Suomessa noin 400 asemaa, joista 80:lla on henkilökuntaa. Yrittäjiä on useita kymmeniä. Nesteellä on ympäri Suomen noin 700 liikenneasemaa, ABC:lla noin 450 asemaa ja SEO:lla reilut 240 asemaa. St1- ja Shell-asemia on lähes 400. Suomen Shell-asemat muuttuvat St1-asemiksi vuoden loppuun mennessä.
Polttoainetoimitukset Teboileille on toistaiseksi keskeytetty. Teboilin tiedotteen mukaan pankit rajoittavat Teboiliin kohdistuvaa maksuliikennettä eivätkä välitä maksuja eteenpäin pakotteisiin vedoten.





