Jäänmurtajia laiturissa Helsingin Katajanokalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Suomalainen kädenjälki näkyy siellä, missä jää on paksuinta ja vastuu suurinta”

Kansanedustajan mukaan jäänmurtajakauppa on osoitus liittolaisten välisestä luottamuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen jäänmurtajakauppa ei ole ”vain taloudellinen diili”, vaan osa laajempaa kokonaisuutta, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen blogissaan lauantaina. Kaupassa yhdistyvät Heinosen mukaan myös diplomatia, teknologia ja turvallisuuspolitiikka.

–  Se osoittaa, että meillä on rooli, joka ulottuu paljon kotimaan merien ulkopuolelle. Kun ensimmäinen jäänmurtaja lasketaan vesille Suomen telakalta, se ei ole vain metallia ja konetekniikkaa – se on konkreettinen symboli liittolaisten välisestä luottamuksesta ja yhteisestä suunnasta kohti vakaampaa arktista aluetta, eduskunnan puolustusvaliokunnassa istuva Heinonen kirjoittaa.

Arktisen alueen strateginen merkitys kasvaa jatkuvasti, kokoomusedustaja toteaa.

–  Hanke vahvistaa siis merkittävästi myös meidän omaa turvallisuuttamme ja turvallisuusasemaamme, mutta on myös työllisyyden näkökulmasta tässä ajassa enemmän kuin tervetullut. Sopimuksen arvo voi nousta jopa kahteen miljardiin euroon, ja sen työllistävä vaikutus jopa 10 000 henkilötyövuoteen.

Suomen meriklusterista on tulossa vientituote, Heinonen kirjoittaa, ja parhaimmassa tapauksessa kauppa voi olla jopa alkusoittoa laajemmalle yhteistyölle. Tämä olisi hänestä osoitus siitä, ”että suomalainen kädenjälki näkyy siellä, missä jää on paksuinta ja vastuu suurinta”.

– Toisaalta presidentti (Alexander) Stubbin ja pääministeri (Petteri) Orpon kutsu Valkoiseen taloon ja nyt tehty kauppa on tässä ajassa konkreettinen osoitus siitä, että Suomea arvostetaan nimenomaan sen takia, että meillä on enemmän tekoja kuin pelkkiä puheita.

Torstaina allekirjoitetun aiesopimukseen mukaan Yhdysvallat tilaa 11 jäänmurtajaa, joista neljä on tarkoitus valmistaa Suomessa ja seitsemän Yhdysvalloissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)