Terroristijärjestö Hamasin israelilaisia siviilejä vastaan tekemästä iskusta tulee tänään kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) korostaa, että kyseessä on holokaustin jälkeen eniten uhreja vaatinut juutalaisiin kohdistunut isku.
– Noin 1 200 ihmistä menetti henkensä, perheitä särkyi, ja satoja haavoittui tai otettiin panttivangeiksi. Suomi tuomitsi tämän kammottavan iskun silloin ja tuomitsee sen edelleen. Siviilien tappaminen ei ole koskaan hyväksyttävää, Elina Valtonen painottaa viestipalvelu X:ssä.
Kaksi vuotta myöhemmin rauhanomainen ratkaisu Gazan tilanteeseen on yhä saavuttamatta.
– Israelilla on oikeus puolustautua, ja sen on tapahduttava kansainvälisen oikeuden mukaisesti, Valtonen huomauttaa.
Ulkoministeri sanoo arvostavansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ponnisteluja rauhan edistämiseksi. Valtonen toivottaa tervetulleeksi myös Egyptissä käytävät neuvottelut.
– Suomi kehottaa Hamasia vapauttamaan panttivangit, laskemaan aseensa ja mahdollistamaan Gazassa rauhanomaisen hallinnon — ilman Hamasia. Vaadimme humanitaarisen avun välitöntä ja esteetöntä pääsyä Gazaan.
Valtosen mukaan Suomi on sitoutunut kahden valtion ratkaisuun ja jatkaa töitä mallin edistämiseksi.
Tasan kaksi vuotta sitten, 7. lokakuuta 2023, Hamas teki Israelia vastaan raa’an hyökkäyksen, holokaustin jälkeen eniten uhreja vaatineen juutalaisiin kohdistuneen iskun.
Noin 1 200 ihmistä menetti henkensä, perheitä särkyi, ja satoja haavoittui tai otettiin panttivangeiksi.…
— Elina Valtonen (@elinavaltonen) October 7, 2025





