FlightRadar24n karttakaavio USA:n laivaston merivalvontakoneen liikkeistä Itämeren yllä.

USA toi sukellusveneiden metsästäjät Itämerelle

Koneiden tuonnin arvellaan liittyvän Donald Trumpin kannanmuutokseen Kremliä kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osana Naton voimien vahvistuksia Itämerellä Yhdysvallat on ryhmittänyt alueelle muun muassa sukellusveneiden havaitsemiseen ja tuhoamiseen erikoistuneita merivalvontakoneita ja osallistuu niillä operaatioihin lähellä Venäjän rajoja. Satelliittikuvien perusteella ainakin kolme Boeing P-8A Poseidonia tukeutui syyskuun lopulla Oslon Gardermoenin lentokentälle.

Newsweek arvelee koneiden tuonnin Itämerelle liittyvän Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kannanmuutokseen Kremliä kohtaan Venäjän jatkuvan hyökkäyssodan takia Ukrainassa. Flightradar24:n mukaan 28. syyskuuta yksi näistä koneita lensi tuntikausia venäjän Itämeren laivaston toisen päätukikohdan Kaliningradin alueen lähivesillä.

Norjan puolustusvoimien operaatiojohtoportaan tiedottaja everstiluutnantti Brynjar Stordal on vahvistanut koneiden toimivan Gardermoenilta ja tukevan liittokunnan operaatioita Itämerellä. Newsweekin mukaan yksi Islannin Keflavikin Nato-lentotukikohtaan tukeutuva P-8-kone osallistui heinäkuun lopulla toimintaan Itämerellä.

Vastauksena merikaapelien rikkoutumisten kasvavaan määrään Itämerellä Nato aloitti tammikuussa 2025 Baltic Sentry -valvontaoperaation, jonka johtoon asetettiin Naton ylin sotilaskomentaja Euroopassa, yhdysvaltalainen kenraali Christopher Cavoli. Operaation käyttöön osoitettiin useita fregatteja, merivalvontakoneita ja pieni meridroonien laivasto.

Nato on korostanut, että valvontaoperaatio syntyi kasvavasta huolesta Venäjän merenalaisesta toiminnasta. Sen vuoksi yksi operaation tavoitteista on valvoa tehokkaasti kriittistä merenalaista infrastruktuuria ja varmistaa nopea reagointi, jos on tarpeellista. Operaation alkamisen jälkeen infrastruktuuria koskeneet tapaukset ovat loppuneet Itämerellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)