Ukrainalaissotilaat harjoittelevat droonien torjuntaa ilmapalloilla Harkovan alueella. AFP / LEHTIKUVA / TETIANA DZHAFAROVA

Antti Häkkänen: Venäjän heikompi asema lisää sen vaarallisuutta

Puolustusministerin mukaan Suomi on saavuttamassa Naton puolustusmenotavoitteen 2030-luvulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viimeisen kuukauden aikana kansainvälinen yhteisö on tehnyt mittavia ponnisteluja Venäjän hyökkäyssodan päättämiseksi.

– Viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin osoittavat, että Venäjä testaa lännen päättäväisyyttä Ukrainan tukemisessa, Euroopan puolustamisen vahvistamisessa sekä kyvyssä asettaa lisää pakotteita Venäjälle, totesi puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) puheessaan 253. maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Hänen mukaansa Kiina on selvästi osoittanut tavoittelevansa johtavan suurvallan roolia. Kiina tukee merkittävällä tavalla Venäjää yhdessä Pohjois-Korean kanssa.

– Yhdysvallat pyrkii vastaamaan Kiinan pyrkimyksiin vaikutusvaltansa kasvattamiseksi. Yhdysvallat on selkeästi ilmoittanut aikomuksensa keskittää ulkopoliittista- ja sotilaallista toimintaa indopasifiselle alueelle.

– Yhdysvallat on niin ikään selkeästi ilmaissut tahtonsa, jonka mukaan Euroopan pitää ottaa merkittävästi enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja puolustuksestaan. Tavoitetta on edesautettu kepillä ja porkkanalla.

Häkkänen toteaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on pyrkinyt kasvattamaan Venäjän painoarvoa kansainvälisessä politiikassa heikolla menestyksellä.

– Oikeastaan lopputulos on päinvastainen. Venäjä on Putinin toiminnan seurauksena menettänyt ulkopoliittista ja taloudellista valtaansa. Saman aikaisesti Venäjän asevoimat eivät ole kyenneet saavuttamaan Putin asettamia tavoitteita Ukrainassa.

Samalla Venäjä on jatkanut brutaalia hyökkäyssotaansa Ukrainassa, kohdistaen iskujaan enenemissä määrin siviilikohteisiin. Venäjä on saanut merkittävässä määrin sotilaallista tukea mm. Kiinalta, Pohjois-Korealta ja Iranilta.

Samanaikaisesti Venäjän ja Kiinan välinen kauppa on kasvanut. Venäjä vienti Kiinaan on vuoden 2021 tasoon verrattuna kasvanut merkittävästi mm. öljyn ja kaasun osalta.

– Venäjän johto on jatkanut aggressiivista ja uhmakasta retoriikkaansa. Venäjä on niin ikään ilmoittanut kehittämällä merkittävällä tavalla Suomen lähialueen varuskuntia ja niihin tukeutuvien joukkojen iskukykyä, Häkkänen sanoi.

– Venäjän heikompi asema lisää sen vaarallisuutta. Putin joutuu ottamaan enemmän riskejä, ja turvautumaan entistäkin enemmän mm. Kiinan ja Pohjois-Korean tukeen. Venäjän iskut ukrainan

siviilikohteisiin ovat viime kuukausina lähes kaksinkertaistuneet.

Yhteistyö USA:n kanssa etenee

Euroopan johtavat valtiot ovat tehneet mittavia toimia turvallisuutensa vahvistamiseksi. Muun muassa Saksa on muuttanut perustuslakiaan liittyen puolustusmenoihin ja ns. velkajarruun. Britannia ja Ranska ovat merkittävällä tavalla uudistamassa asevoimiaan.

– Puolasta on kasvamassa sotilaallinen suurvalta, Antti Häkkänen korosti.

Suomi on jatkanut ja jatkaa Ukrainan puolustustaistelun tukemista.

– Kaikki edellä kuvattu on muuttanut turvallisuusympäristöämme ja muutosten arvioidaan olevan pitkäkestoisia.

Naton huippukokouksessa päätettiin Naton puolustusmenotason nostamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Näistä 3,5 prosenttia ovat ns. kovia puolustusmenoja, ja 1,5 prosenttia erilaisia puolustusta tukevia menoja.

– Myös Suomen Nato integraatio on edennyt suunnitelmallisesti. Olemme käytännössä osa Naton pelotetta ja puolusta. Vaalikauden alussa lähdimme tavoittelemaan Suomelle Nato-esikuntaa ja rauhanajan maavoimajoukkoja. Molemmat etenevät suunnitellusti, Häkkänen totesi.

Tämä kuun alussa aloitti toimintansa Naton uusi pohjoinen maavoimajohtoporras Multi-Corps Land Component Command, MCLCC.

Samanaikaisesti Nato on jatkanut rauhanajantoimintaansa Baltian ja itä-Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi.

– Suomi on kantanut vastuunsa jäsenyytemme alusta alkaen huolehtimalla omasta alueestamme sekä osallistumalla Naton rauhanajan tehtävin mm. ilma- ja merivoimillamme.

– Puolan tapahtumista johtuen Naton itäistä sivustaa vahvistetaan. Suomen puolustushallinto on mukana suunnittelussa ja toimeenpanossa, Häkkönen kertoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomen ja Yhdysvaltojen kahden välinen puolustusyhteistyö etenee hänen mukaansa erittäin hyvin. DCA-puolustusyhteistyösopimusta on toimeenpantu noin vuosi.

Iso satsaus puolustukseen

Syyskuun alussa päättyneiden hallituksen talousarviovalmistelujen perusteella voidaan Antti Häkkäsen mukaan todeta, että Suomi on saavuttamassa Naton puolustusmenotavoitteen 2030-luvulla.

– Mikäli valtiovarainministeriön ennusteet toteutuvat, tarkoittaa 3,5 prosentin bkt-taso jopa 14 miljardin vuotuisia satsauksia puolustukseemme. Tämä vastaa nykytasoon nähden lähes kaksinkertaista satsausta puolustukseemme.

Suomelle on erityisen tärkeää, että kaikki Naton jäsenmaat sitoutuvat yhteisesti sovittuihin puolustuksen resursseihin sekä kehittämiseen osana Natoa. Viime kädessä takalinjan maiden kalustoa ja joukkoja käytetään etulinjan maiden puolustamiseen.

– Talousarviovalmistelujen perusteella olemme kohdentamassa puolustuksen materiaaliseen kehittämiseen seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 6 miljardia euroa nykyisen puolustusbudjetin perustason päälle. Nyt tehtyjen valtuutusten kautta saavutamme noin kolmen prosentin puolustusmenotason vuonna 2030.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)