Työnhakijoita Uudenmaan TE-toimiston ukrainalaisille työnhakijoille suunnatussa rekrytointitapahtumassa Helsingissä 3. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI

Kansanedustajat turvaisivat ukrainalaisille mahdollisuuden jäädä Suomeen

Sisäministeriön arvion mukaan Suomessa on 46000 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilapäistä suojelua on sodan pitkittyessä jatkettu pätkä kerrallaan, ja tämänhetkinen päätös on voimassa vuoden 2027 kevääseen asti.

Eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtajat, kansanedustajat Aleksi Jäntti (kok.) ja Oras Tynkkynen (vihr.) sanovat tiedotteessaan, että Ukraina tarvitsee kansalaisiaan puolustamaan ja jälleenrakentamaan maata.

– Osa ihmisistä haluaakin varmasti aikanaan palata Ukrainaan, ja siinä heitä pitää tukea. Moni on kuitenkin löytänyt Suomesta työtä, oppinut kieltä ja kasvattanut tänne juuret. Ukrainalaisten pitää voida jäädä Suomeen pysyvästi niin halutessaan, he toteavat.

– Ukrainalaiset tulee nähdä myös Suomen kannalta voimavarana – etenkin, kun aikanaan jälleenrakennus käynnistyy ja suomalaisissa yrityksissä tarvitaan Ukraina-osaamista, korostaa Jäntti.

Ukrainalaisia uhkaavat tilapäisen suojelun epävarmuuden ja lyhytjänteisyyden lisäksi tiukennukset pysyvän oleskeluluvan ehtoihin. Ensi vuoden alusta pysyvää oleskelulupaan tarvitaan kuuden vuoden yhtäjaksoinen oleskelu Suomessa. Tilapäisessä suojelussa kertyneitä vuosia ei kuitenkaan lasketa mukaan aikarajaan.

Tynkkynen huomauttaa, että tilapäisen suojelun päättyessä tuhannet ukrainalaiset uhkaavat jäädä Suomessa tyhjän päälle.

– Heille pitää rakentaa polku pysyvään oleskelulupaan ja kansalaisuuteen. Tilapäisen suojelun vuodet tulisi laskea pysyvässä oleskeluluvassa edellytettyyn oleskeluun Suomessa, hän sanoo.

Ukraina-ryhmän puheenjohtajat vetoavat, että ukrainalaisten mahdollisuus jäädä Suomeen turvataan.

– Ukrainalaisten pysyvä oleskelu Suomessa voitaisiin mahdollistaa tietyin edellytyksin poikkeuksena sodan päätyttyä. Ukraina on jo matkalla EU:n jäseneksi, ja unionin sisällä vallitsee vapaa liikkuvuus. Erityisjärjestelyä puoltaa myös Ukrainan poikkeuksellinen asema pitkän, kansainvälisen oikeuden vastaisen sodan kohteena, Jäntti sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)