Kuinka monta kertaa sinua on harmittanut tyly, esimerkiksi rasistinen tai seksistinen, mielipide sosiaalisessa mediassa? Kuinka monta kertaa olet vain antanut sen olla ja ohittanut koko asian. Näin käy usein meille hiljaiselle enemmistölle, joka ei näe maailmaa mustavalkoisena, mutta joka ei halua joutua muutaman öykkärin maalitauluksi. On helpompi vaieta. Mutta kuinka pitkään niin voi tehdä?
Kun tämä hiljentämisen tai hiljentymisen kulttuuri on saavuttanut koulut, sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia uuden sukupolven kykyyn argumentoida, pohtia ja väitellä. Helsingin Sanomat on kirjoittanut viime viikkoina, miten useat opettajat kokevat, että oppilaiden mielipiteet ovat jyrkentyneet ja näkyvät vahvemmin kuin ennen kouluissa. Samaan aikaan enemmistö oppilaista on alkanut varomaan sanomasta mitään. Ryhmäpaine on vaientanut heidät, koska mielipiteen ilmaiseminen oppitunnilla voi johtaa kiusaamiseen tai syrjimiseen muualla.
Opettajien mielestä erityisesti (ääri)oikeistolainen, rasistinen, seksuaalivähemmistöjä ja tyttöjä halveksuva kielenkäyttö on lisääntynyt. Toisaalta myös Kallion lukio on mainittu esimerkkinä, jossa rehtori on puuttunut opiskelijoiden keskuudessa vallinneeseen paineeseen kuulua punavihreään valtavirtaan, joka on aiheuttanut osalle oppilaista turvattomuuden tunnetta. Yhteiskuntamme kahtiajako näkyy tietenkin myös kouluissa.
Uskon, että jatkuva varuillaan olo ja huoli omista sanomisista, asioiden ylipolitisoituminen, pelon ilmapiiri ja vaikenemisen kulttuuri ovat yksi syy nuorten mielenterveyden ongelmien taustalla.
On järkyttävää, että äänekäs joukko aikuisia, poliitikkoja ja nyt myös oppilaita on ryhtynyt kyseenalaistamaan kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien, syrjimättömyyden ja tasa-arvon ajatuksen. Näitä mielipiteitä ei enää hävetä, vaan niitä on sananvapauden nimissä muka oikeus huudella niin somessa kuin koulujen käytävilläkin. Tyttöjen halveksunta, homofobia ja rasismi ovat tulleet vuosikymmenten jälkeen osaksi arkeamme. Tähän pitää tulla loppu.
Poliittisten päättäjien, jos keiden, pitäisi olla eturintamassa torjumassa tätä kehitystä, joka uhkaa paitsi demokratiakasvatusta myös itse demokratiaa. Esimerkki: Lähdimme kuntavaalitilaisuudesta yhtä aikaa vihreän puolueen ehdokkaan kanssa ja hän otti ulko-ovella nimensä, vaalinumeronsa ja puolueensa kertovan suuren rintanapin pois. Ihmettelin ja kysyin, eikö metrossa ja muualla kannata pitää jatkuvasti tuota ”mainosta” ennen vaaleja? Ei kuulemma, koska voi joutua häirityksi. Ehdokkaita oli nimenomaan kehotettu tekemään niin, ettei tule ongelmia. Surullista, että poliittisen mielipiteen ilmaiseminen on näin vaarallista Suomessa nykypäivänä. Mitä poliitikot aiotte tehdä tälle kehitykselle?
Opettajat kohtaavat nämä kärjistyneet mielipiteet useilla oppitunneilla. Myös opettajat joutuvat varomaan sanavalintoja, miettimään pukeutumista ja välttämään vaikeita puheenaiheita. Silti opettajan tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta jo opetussuunnitelmankin velvoittamana. Saman tulisi koskea meitä kaikkia aikuisia, vanhempia sekä julkisesti esiintyviä päättäjiä ja muita vaikuttajia.
Kokoomuslaisena olin aikanaan tyytyväinen, kun emme halunneet olla perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa, kun Jussi Halla-ahosta tuli puolueen puheenjohtaja. Miksi se nyt on ihan normaalia? Miksi kokoomus on mukana tekemässä perussuomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta hyväksyttävää ja valtavirtaa? Antaako se nuorille signaalin, että monen johtavan poliitikon puhetapa ja syrjivä asenne on ihan ok? Lähipiirissäni olevien nuorten mielestä näin tapahtuu. Kun yksi sanoo ”Gazasta vaahdotaan enemmän kuin tarpeellista”, se vie pohjan kaikilta muilta viesteiltä.
Koska tulee se kohta, jolloin omia arvoja on puolustettava niin sanoin kuin teoin? Se aika on käsillä, se on nyt.
