Lunta sähkölinjoilla Keuruulla. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

TE: Pakkasjakso voi aiheuttaa sähkön hintapiikin

Sään kylmeneminen vuodenvaihteen jälkeen näkyy pörssisähköasiakkaiden laskuissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijan mukaan pakkasjakso voi tulla pörssisähköasiakkaille pahimmillaan hyvinkin kalliiksi.

Ennusteiden mukaan sää on tammikuussa tavanomaista kylmempi, ja lämpötila voi laskea -25 asteeseen. Tarkkaa hintatasoa on kuitenkin vaikea arvioida.

– On hyvin todennäköistä, että parin viikon ja mahdollisesti pidemmän pakkasjakson aikana on myös hyvin korkeita sähkön hintoja. Kuinka korkealle hinnat nousevat, sitä on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo Talouselämälle.

Teollisuuden suhdanne on tällä hetkellä heikko, mikä vähentää kulusta ja lisää teollisuuden joustoa. Tuulivoiman tuotantovaihtelut vaikuttavat myös hintatasoon.

Omaa sähkönkulutustaan voi mahdollisuuksien mukaan vähentää käyttämällä esimerkiksi puulämmitystä. Pörssisähköasiakkaiden kannattaa ajoittaa saunominen, sähköauton lataus ja kodinkoneiden käyttö halvempiin tunteihin.

– Sähkön käyttöä voi vähentää melko paljonkin, kun kiinnittää siihen riittävästi huomiota, Leskelä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)