Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön, kansanedustaja Pekka Toverin (kok.) mukaan Kremlillä tuskin olisi tarvetta kiistää epäluotettavistakin lähteistä peräisin olevia väitteitä Venäjän presidentti Vladimir Putinin terveydentilasta.
Venäläinen Telegram-kanava General SVR väitti aikaisemmin tällä viikolla, että Putin on saanut sydänkohtauksen ja joutunut tehohoitoon. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kiirehti kiistämään huhut perättöminä. Torstaina kyseinen Telegram-kanava heitti lisää vettä myllyyn väittäen Putinin kuolleen myöhään illalla ja kaksoisolennon korvanneen hänet.
General SVR on lähteenä epäluotettava. Se väittää perustavansa tietonsa eläköityneiden sekä yhä työskentelevien eri maiden tiedustelu-upseerien tietoihin.
– Ilmeisesti Putinin terveydessä todella on jotakin häikkää, kun huhuja täytyy näin ponnekkaasti yrittää torjua, Toveri kommentoi Ilta-Sanomille.
Toverin mukaan yksinkertaisin keino katkaista huhuilta siivet olisi se, että Putin esiintyisi julkisuudessa vahvan ja hyvinvoivan oloisena. Hänen mukaansa hiljattain 71 vuotta täyttäneen Putinin ikä antaa syyn uskoa, että terveyshuolet todennäköisesti painavat.
– Aiempi terveyshistoria rasittaa, ja on ollut liikkeellä huhuja milloin syövästä ja milloin sydänongelmista. Eivät tuollaiset tarinat täysin tyhjästäkään ilmaannu, Toveri sanoo.
Sotatieteteiden tohtori, kansanedustaja Jarno Limnell (kok.) arvioi Ilta-Sanomille, ettei Peskovin väitteiden perusteella kannata tehdä vahvoja johtopäätöksiä Putinin terveydentilasta. Hänen mukaansa Peskovilla on tapana tuoda erilaista, enemmän tai vähemmän valheellista tietoa julkisuuteen.
Limnell muistuttaa, että diktatuureissa tiedot johtajan terveydentilasta pidetään visusti piilossa, jolloin totuutta väitteiden takaa on vaikea tietää.
Putinin terveydentilasta on liikkunut erilaisia huhuja jo vuosien ajan. Venäjän presidentin on huhuttu muun muassa sairastavan syöpää, parkinsonin tautia tai kärsivän sydänongelmista.





