Muutaman sadan euron huumevelan perintä riistäytyi tuntikausia kestäneeksi uhrin kiduttamiseksi Tampereella, MTV Uutiset kertoo.
Tapaus sattui kesäkuussa, jolloin kaksi miestä tunkeutui kolmannen miehen asuntoon yöllä. Toisella asuntoon tunkeutuneista oli hallussaan uhrin kotiavain, jonka hän oli vaatinut itselleen huumevelan vastineeksi.
Uhrin mukaan velka oli aluksi ollut 630 euroa. Perijän mielestä velka oli paisunut kuitenkin 1 100 euroon.
Asunnossa ollut uhri oli nukkumassa, kun miehet tunkeutuivat asuntoon. Tunkeutujat pakottivat puukolla uhaten uhrin tuolille käsiensä päälle istumaan. Tämän jälkeen miehet löivät uhria nyrkeillä, avokämmenillä ja erilaisilla lyömävälineillä.
MTV:n haltuunsa saamien oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan kaksikko myös ruoski uhriaan vyöllä, kuristi häntä ja kääri uhrinsa pään ympäri ilmastointiteippiä.
Miehet etsivät asunnosta velanmaksuksi kelpaavaa tavaraa. He vaativat uhriltaan myös nettipankkitunnuksia sekä pankkikortin pin-koodia. Uhrilta vaadittiin myös tämän vanhempien osoitetta sekä isän luottokortin pin-koodia.
Pahoinpitely kesti tuntien ajan. Lopulta tunkeutujat ryhtyivät myös kuvaamaan pahoinpitelyä ja nöyryyttivät uhriaan kameran edessä monin eri tavoin. Miehet esimerkiksi löivät voimalla talouspaperitelineen uhrin peräaukosta sisään.
Poistuttuaan asunnosta velanperijät veivät mukanaan muun muassa kannettavan tietokoneen, kuulokkeet, Xbox-pelikonsolin, uhrin kotiavaimet ja käteistä rahaa 440 euron edestä.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi molemmat miehet törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä ryöstöstä, törkeästä raiskauksesta ja pakottamisesta ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Toinen miehistä tuomittiin vankeuteen viideksi vuodeksi ja toinen neljäksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi.
Lisäksi he joutuvat maksamaan uhrilleen yhteensä 14 500 euroa kärsimys- ja haittakorvauksia sekä korvaamaan varastamansa omaisuuden.





