Työttömyysturvan suojaosan korotuksella 4 700 osa-aikaista työllistä

Työttömyysturvan tasoa alennettaisiin samaan aikaan, kun suojaosaa kasvatettaisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyysturvassa otettiin käyttöön 300 euron suojaosa vuonna 2014. Suojaosa kannustaa tekemään osa-aikatyötä.

Työtön voi ansaita 300 euroa bruttona ilman, että tulot pienentävät työttömyysturvaa. Suojaosa koskee sekä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa että työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa.

Kannustinloukkutyöryhmä on käynyt läpi mallin, jossa korottamalla suojaosaa ja samanaikaisesti alentamalla työttömyysturvan tasoa voidaan saavuttaa positiivisia työllisyysvaikutuksia.

Työllisyysvaikutus riippuu suojaosan muutoksen koosta. Alustavien laskelmien mukaan työttömyysturvan perusosan tason alentaminen 50 sentillä (32,4 eurosta 31,9 euroon päivässä) ja suojaosan kasvattaminen 600 euroon muodostaisivat jotakuinkin kustannusneutraalin toimenpiteen.

Muutos kasvattaa osa-aikaisten työllisten määrää noin 3 500 henkilöllä. Toimenpide voidaan rajata myös ainoastaan työmarkkinatukeen, jolloin sama malli tuottaa 4 700 osa-aikaista työllistä.

Järjestelmä lähenisi matalapalkkatukea

Uudistuksen haasteena on se, että suojaosa siirtää kannustinloukkua paikasta toiseen ja kannustaa työn tekemiseen osa-aikaisena. Samalla työttömyysturva ja työ yhdistyvät.

Sovittelun aikainen tulotaso muodostuu jo nyt monilla ansiosidonnaisen sovitellun päivärahan saajilla varsin korkeaksi aiempaan ansiotasoon verrattuna. Suoja-osan korottaminen saattaisi vinouttaa osa-aikatyöstä ja kokoaikatyöstä saatavan tulon suhdetta entisestään tilanteessa, jossa osa-aikatyön tuloja täydentää soviteltu päiväraha.

Järjestelmä lähenisi matalapalkkatukea, jossa kaikkea pienipalkkaista työtä tuetaan. Matalapalkkatukijärjestelmän ongelmana voivat olla kyseisen järjestelmän kustannukset. Pahimmillaan järjestelmä saattaa työryhmän mukaan johtaa kokoaikatyön keinotekoiseen pilkkomiseen osa-aikatyöksi.

Koska toimenpide siirtää kannustinloukkua toiseen kohtaan, työryhmän mukaan voisi olla järkevää toteuttaa muutos määräaikaisena ja seurata työllisyyden kehitystä erityisesti niissä tuloluokissa, johon muutos vaikuttaa.

Työryhmän mielestä olennaista on selvittää, lisääntyykö työttömien osa-aikatyöllistyminen ilman, että suojaosa luo uusia rajoja lisätä työpanosta kokoaikatyöksi asti.

Kannustinloukkutyöryhmä ei tehnyt esityksiä hallitukselle, vaan piti tarpeellisena selvittää lisää asumisen tukia sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvien tukia ja työttömyysturvaa. Hallitus tekee päätöksiä huhtikuun lopun puolivälitarkastelussa.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)