Baltian maat joutuvat turvautumaan edelleen venäläiseen sähköverkkoon. Arkistokuva Liettuasta. PIXABAY

IL: Venäjä voisi eristää Baltian sähköverkosta, vaikuttaisi myös Suomeen

Hätätilanteessa maat joutuisivat turvautumaan pohjoismaiseen sähköön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä voisi halutessaan eristää Baltian maat sähköverkosta, Iltalehti kertoo.

Tällä hetkellä maat ovat riippuvaisia Venäjän sähköverkosta. Vaikka maat ovat valmistautuneet irtautumaan venäläisestä verkosta ja siirtymään mannereurooppalaiseen sähköön uuden Harmony Link-kaapelin kautta, nämä suunnitelmat toteutuvat vasta vuonna 2026.

Mikäli Venäjä katkaisisi sähköverkot ennen tätä, Baltialla olisi mahdollisuus liittyä Manner-Euroopan sähköverkkoon oikotietä. Siihen tarvittaisiin myös Suomen apua.

IL:n haastatteleman Fingridin käytön suunnittelupäällikön Timo Kaukosen mukaan hätätapauksessa ohikytkentä voidaan tehdä muutamissa tunneissa.

– Tietenkin se, kuinka kauan siihen menee, on vähän kiinni siitä, onko Baltian mailla tietoa Venäjän irtautumisesta etukäteen.

Niiden muutamien tuntien aikana, kun Baltian maat olisivat omana saarekkeenaan, ne tukeutuisivat Pohjoismaihin. Silloin ne ovat Ruotsin ja Suomen tasasähkölinkkien varassa.

– Tarkoitus on, että me tuemme silloin taajuutta, eli kulutuksen ja tuotannon tasapainoa, Kaukonen selvittää IL:lle.

Suomen sähkötilanteeseen lyhytkestoinen tilanne ei olisi merkittävä.

– Muutama tunti olisi niin lyhyt aika, ettei se merkittävästi vaikuttaisi meidän järjestelmäämme. Totta kai, jos meillä olisi päällä jonkinlainen sähköpula- tai häiriö, tilannetta täytyisi arvioida, Kaukonen toteaa.

Oma kysymyksensä on, miksi Venäjä ei ole katkaissut sähkönkulkua Baltiaan. Kaukosen mukaan yksi syy siihen voi olla se, että Venäjälle kuuluva Kaliningradin alue on toistaiseksi kytketty samaan verkkoon, joka kulkee Liettuan läpi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)