Venäjän panssarihaupitsi Bahmutin kaupungin lähellä Itä-Ukrainassa. / Zvezda

Kenraalin arvio talvesta: Paljon pahempi venäläisille

Vedellä täyttyneet taisteluhaudat eivät välttämättä tarjoa joukoille suojaa modernilla taistelukentällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Loppusyksyn sääolosuhteet ovat muuttaneet Ukrainan maaperän monilta osin mutaiseksi ja kosteaksi, minkä on arvioitu vaikeuttaneen merkittävästi sotatoimia ja huoltokuljetuksia.

Sotilaallisen toiminnan odotetaan kiihtyvän talvikuukausien aikana maaperän jäätyessä. Asiantuntijoiden mukaan puolustusasemien kaivaminen tulee samalla muuttumaan haastavammaksi.

Hersonin vapauttamisen jälkeen sodan painopiste on siirtynyt maan itäosiin, jossa Venäjä on kiihdyttänyt hyökkäystään Bahmutin kaupungin ympäristössä. Maan puolustusministeriö kertoo joukkojen yrittävän parhaillaan saartaa kaupunkia.

Ukraina on puolestaan jatkanut etenemistään Luhanskin alueella Venäjän lähettämistä vahvistuksista huolimatta.

Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraaliluutnantti evp. Ben Hodges sanoo tämänhetkisten olosuhteiden olevan erittäin vaikeita kylmyyden ja kosteuden vuoksi. Edes teknologiasta ei ole juurikaan apua.

– Mutta tilanne on paljon pahempi venäläisten kuin ukrainalaisten kannalta, Ben Hodges sanoo Radio Free Europelle.

Hän huomauttaa Venäjän lähettäneen rintamalle suuren määrän liikekannallepanossa mobilisoituja sotilaita, jotka eivät ole saaneet riittäviä varusteita. Johtamisessa ja yksiköiden koheesiossa on arvioitu olevan vakavia puutteita.

Talviolosuhteet ovat haastavia myös siviilien kannalta, sillä Venäjä on pommittanut toistuvasti Ukrainan energiainfrastruktuuria. Miljoonat ihmiset ovat olleet ilman sähköä ja vesihuoltoa.

Sotilasprofessori, everstiluutnantti Janne Mäkitalo arvioi, ettei perinteisten taisteluhautojen kaivamisesta ole välttämättä hyötyä modernilla taistelukentällä. Ne täyttyvät helposti vedestä, minkä lisäksi asemia on helppo tarkkailla lennokkien avulla.

– Se on pahin paikka olla kesällä tai talvella. Joukot pitäisi hajauttaa metsäiseen maastoon, Mäkitalo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)