Pääkaupunkiseudusta tulisi tehdä taloudellista toimeliaisuutta vauhdittava ja koko Suomen vaurautta kasvattava erityisvyöhyke. Pääkaupunkiseutu on koko maan talouden kasvun veturi. Meille tulisi antaa isompaa vapautta sellaisissa asioissa, joita valtion tasolla ei ole toistaiseksi vielä kyetty toteuttamaan.
Keskusta ehdotti perustettavaksi erityistalousalueita. Ehdotuksesta paistoi vahvasti läpi, että Keskustan kehityspajassa oli luotu taas uusi viritelmä alueellisten tulonsiirtojen vahvistamiseksi. ”Verot alas, aluetuet ylös!” olisi voinut iskulause kuulua. Kokoomuslaisista moni tyrmäsi tällaisen ehdotuksen saman tien. Tällaisin iskulausein ei Suomi mene eteenpäin.
Mutta oliko aluepolitiikan kuoren alla sittenkin jotain, mitä kannattaisi pohtia? Itseasiassa ajatus siitä, että mietitään, millä keinoin eri alueiden vahvuuksia voitaisiin entisestään valjastaa tavalla, joka auttaisi aluetta menestymään ja tukemaan koko maan kasvussa, on järkevä. Kokoomuksen pirtaan tällaisen ajattelun pitäisi istua itseasiassa hyvin. Ja miksi emme aloittaisi maan kasvun veturista – pääkaupunkiseudusta.
Kaavailuissani pääkaupunkiseudun erityisvyöhyke tarkoittaisi esimerkiksi työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Ilokseni myös keskustasta tämä ehdotus saa kannatusta. Työlupiin liittyvä päätöksenteko voitaisiin siirtää esimerkiksi alueelliselle työvoimaviranomaiselle, jotta lupakäsittelyyn saataisiin vauhtia. Tilanteen pitäisi olla se, että jos on pääkaupunkiseudulla työpaikka, työluvan saa muutamassa viikossa.
Toiseksi meillä voitaisiin purkaa normeja nopeammin kuin mihin muualla Suomessa on kyetty. Usein käytetty esimerkki ovat ravintoloiden ulosmyyntioikeudet ja aukioloaikojen sääntely. Toinen osuva esimerkki liittyy lupien myöntämiseen ja niiden käsittelyaikatauluun.
Minusta pääkaupunkiseudulla voitaisiin ottaa käyttöön niin sanottu käsittelyaikatakuu. Se tarkoittaisi sitä, että jos ei saa kielteistä päätöstä asetetussa käsittelyajassa, lupa myönnettäisiin automaattisesti. Tähän voisivat sitoutua sekä kaupungit että valtion viranomaiset.
Työvoiman saatavuuden lisäämisen ja normien purkamisen lisäksi pääkaupunkiseudun tulisi saada suurempi osa meillä syntyvästä yhteisöverotuotosta. Ensi vuodesta lähtien kunnille ja kaupungeille jää noin neljäsosa niiden alueella kertyvästä yhteisöverotuotosta. Pääkaupunkiseudulla yhteisöverotuoton kuntaosuuden pitäisi olla vähintään kaksinkertainen. Se mahdollistaisi esimerkiksi riittävän joukkoliikenne- ja infrainvestointien rahoituksen ja kannustaisi niitä tekemään. Samalla valtion tuki näihin kohteisiin voisi pienentyä.
Kysymys ei edellisessä ole vain siitä, että pääkaupunkiseudun taloudellisesta toimeliaisuudesta syntyvästä vauraudesta enemmän jäisi seudun itsensä käsiin. Kyseessä on vain yksi ehdotus edistämään isompaa tavoitetta eli kuntien itsenäisyyden, liikkumavaran ja omavastuisuuden lisäämistä.
Kuntien tehtäväkentän kaventuessa ensi vuoden alussa olisi aito mahdollisuus vahvistaa kuntien itsehallintoa aloittamalla määrätietoinen askellus valtionosuuksien merkityksen vähentämisessä ja omien tulojen merkityksen kasvattamisessa. Samalla olisi luontevaa keventää kuntien tehtävien ja velvoitteiden pikkutarkkaa sääntelemistä.
Oma kokonaisuutensa ja pääkaupunkiseudun erityispiirre on tarve erityisen ponteviin toimiin segregaation torjumiseksi ja toisaalta huomattava avoimien työpaikkojen määrä. Tässä uudet avaukset voisivat olla pitkälle meneviäkin. Täällä voitaisiin esimerkiksi kokeilla muusta maasta poikkeavia sosiaaliturvaratkaisuja, jossa kootaan eri tukimuotoja yhteen ja kytketään kokonaisuuteen julkisella tuella rakennettu asuntokanta. Ehkä perustilikokeilullekin olisi tilaa.
Lapsille ja nuorille pääkaupunkiseutu tarjoaisi tulevaisuustakuun. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi kaksivuotisen esiopetuksen tarjoamista, ja erilaisin keinoin sen varmistamista, että kielen oppiminen ja koulupolun aloittaminen tapahtuisivat nykyistä varhaisemmin.
Erityisesti vieraskielisillä lapsilla on nykymallissa vaara jäädä jälkeen muista ikäryhmään kuuluvista. Tähän auttaisi kotihoidon tuen sisaruskorotuksesta luopuminen. Siitä luopuminen kannustaisi osaltaan tuomaan lapsen varhaiskasvatuksen piiriin.
Lopuksi vielä kysymykseen, jonka moni on esittänyt: Miksi perustaisimme erityisvyöhykkeen juuri pääkaupunkiseudulle? Poliittinen järjestelmämme ei ole onnistunut monissa uudistuksissa, joita kipeämmin kaivataan juuri pääkaupunkiseudulla. Ajattelen, että silloin juuri maan vahvin talousalue voisi olla paikka avata niille ovea – ja parhaimmillaan huomata niiden hyödyt.
