Ruotsin oikeus- ja sisäministeri Morgan Johansson on saanut parlamentin luottamuksen, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Parlamentin jäsenistä 174 äänesti epäluottamuksen puolesta, 97 vastaan ja 70 tyhjää. Edustajista kahdeksan oli poissa. Jotta epäluottamusesitys olisi mennyt läpi, sen olisi pitänyt saada taakseen 175 edustajaa. Näin ollen Johansson sai parlamentin tuen pienimmällä mahdollisella marginaalilla.
Epäluottamusäänestyksessä oli käytännössä kyse jengirikollisuudesta ja katuväkivallasta. Epäluottamusta esittänyt ruotsidemokraatit katsoi, että Johansson on ministerinä epäonnistunut jengirikollisuuden torjunnassa. Epäluottamusta tukivat myös maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja liberaalit.
Epäluottamusta esittäneiden puolueiden yhteenlaskettu edustajamäärä on 174. Äänestyksen kannalta ratkaisevassa asemassa oli sitoutumaton Amineh Kakabaveh, joka ilmoitti äänestävänsä tyhjää.
Johansson on toiminut Ruotsin oikeusministerinä vuodesta 2014 lähtien. Epäluottamuslauseen esittäjien mukaan jengirikollisuus on karannut käsistä juuri hänen ministerikautensa aikana.
– Emme pelkää puhua suoraan oikeusministeri Morgan Johanssonista. Viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet täydellinen epäonnistuminen, ruotsidemokraattien ryhmäjohtaja Henrik Vinge sanoi tiistaina pitämässään puheenvuorossa.
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on aiemmin sanonut, että Johanssonin epäluottamuksen läpimeneminen olisi voinut johtaa koko hallituksen kaatumiseen.
LUE MYÖS:
Ruotsin oikeusministeri saamassa parlamentin luottamuksen (VU 7.6.2022)





