Pohjois-Korean viranomaiset ovat ryhtyneet rankaisemaan kansalaisia, jotka käyttävät ”liian kapitalistisia” vaatteita ja hiustyylejä. Suurennuslasin alla ovat esimerkiksi tiukat housut ja ulkomaisia sanoja sisältävät t-paidat.
Asiasta uutisoivan Radio Free Asian mukaan pyrkimyksenä on varmistaa, että kansa käyttäytyy sosialismin idean mukaisesti.
Hamhungin kaupungista kerrotaan sivustolle, että maan sosialistis-patrioottinen nuorisoliitto piti huhtikuussa kansallisen kokouksen, jossa ulkomaisen muodin ja hiustyylien kopioiminen määriteltiin liian kapitalistiseksi ja esimerkiksi epäsosialistisesta toiminnasta.
– Nuorisoliiton partiot kitkevät nuoria, joilla on lanteille asti ulottuvat hiukset, niitä jotka värjäävät hiuksensa sekä niitä, joilla on tiukat housut tai suuria ulkomaisia kirjaimia paidoissaan, Hamhungin asukas kertoo.
Liian kapitalistisesta muodista kiinni jääneet joutuvat odottamaan kadun varrella kunnes koko alue on ratsattu. Sitten heidät viedään nuorisoliiton toimistolle, jossa heidät määrätään tekemään kirjallinen tunnustus rikoksesta.
Tunnustuksen jälkeen heidän tulee saada yhteys johonkin perheenjäseneensä, joka voi tuoda heille aatemaailmaan sopivat vaatteet. Kun uudet vaatteet on saatu, heidät vapautetaan.





