Lakka eli gammabutyrolaktoni leviää Helsingin kaduilla uudessa hyytelömäisessä, aiempaa voimakkaammassa muodossa. Kyseessä on teollisuuskemikaali, jota käytetään esimerkiksi maaleissa ja puhdistusaineissa.
Lakka on vaarallista päihdekäytössä, koska se johtaa helposti yliannostuksiin.
– Lakan käytössä on vaarana, että tajunta menee nopeasti, koska kyseessä on nopeavaikutteinen aine. Lakka-yliannostuksessa ihmisen tajunta alenee ja lopulta sydän ja hengitys lamaantuvat, sanoo A-klinikan päihdesairaalan ylilääkäri Margareeta Häkkinen Helsingin Sanomille.
Lakasta johtuvia yliannostuskuolemia todetaan vuosittain noin 1–10. Lakan käyttö näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa sairaalahoitoa vaativat lakkayliannostukset ovat harvinaisempia, mutta Helsingissä lakasta johtuvien yliannostusten hoito kuuluu päivystyksien viikon¬loppu¬rutiineihin.
– Potilaita tulee päivystykseen selkeästi eniten viikonloppuisin. Osa riehumisen takia poliisin kyydillä, osa tajuttomina ambulanssilla, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Myrkytystietokeskuksen osastonlääkäri Aino Pennanen.





