Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan koulujen kesälomia pitäisi siirtää eteenpäin. Heinonen sanoo, että Suomessa yleisesti tärkein kesälomakausi sijoittuu juhannuksesta heinäkuulle ja venyy osin elokuulle. Kesäkuu on hänen mukaansa monissa paikoissa vielä hiljaiseloa. Heinonen kirjoittaa asiasta blogissaan.
– Peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen kesäloma sijoittuu kuitenkin kesäkuun alusta eteenpäin. Rytmi on siis täysin eri kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa, joissa lomakausi alkaa todenteolla vasta heinäkuussa.
Hän sanoo saaneensa yhteydenottoja matkailuyrittäjiltä yhteydenottoja, joissa on toivottu kesälomakauden siirtoa eteenpäin esimerkiksi siksi, että sesonkityövoimaa ei ole tarjolla tarpeeksi opintokauden alussa elokuussa.
– Yritykset kokevat koko maan elinkeinoelämän kannalta hyödylliseksi ajatuksen peruskoulun, lukion ja ammatillisen koulutuksen ja koko pääkesälomakauden siirtämisestä alkamaan esimerkiksi kaksi viikkoa nykyistä myöhemmäksi. Loma-aikojen siirto vaikuttaisi positiivisesti erityisesti juuri matkailun ja viennin parissa toimiville yrityksille ja antaisi monelle nuorelle paremmat mahdollisuuden saada myös kesätyötä, Heinonen tulkitsee.
Heinosen mukaan kesälomien siirrolla myöhempään mahdollistettaisiin myös yhtenäinen rytmi korkeakoulujen sekä peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen välillä.
– Tällä tavalla olisi myös todellinen mahdollisuus luoda kunnollinen kesälukukausi, jota on hallituksienkin toimesta kaavailtu ja kehitelty pitkään. Lomakauden ja erityisesti koulujen rytmillä olisi vaikutuksia myös varusmiespalvelukseen astumisaikoihin ja varmasti myös muuhun. Näin ollen uudistus vaatii perusteellisen ja laajan poikkihallinnollisen valmistelun ja uskon, että uudistamiseen hyvin tarttunut nykyhallituksemme olisi tässä nyt oikea toimimaan.





