Tämäkin tieto- ja mielipidekirja sen todistaa: viini on viisasten juoma ja vain viisasten. Jotkut taasen vetoavat Plinius vanhemman asiantuntijalausuntoon: In vino veritas, viinissäon totuus. Ani Kellomäen kirja on hälytys: alkoholin käyttöä tuputetaan joka puolella ja siemailua markkinoidaan iloisten ihmisten tuntomerkkinä.
Jo 1960-luvulla muistan toimittajien olleen ahkeria nautiskelijoita. Joku Uuden Suomen lehtitalossa laskeskeli, että toimittajan ammatista vain harva selvisi hengissä eläkkeelle. Kun lehden päätoimittaja Eero Petäjäniemi kuuli, että toimitustaloa vastapäätä oltiin perustamassa hotelli Marskiin journalistien omaa Pressiklubia, hän näki asiaan liittyvän myös myönteistä: vihdoinkin hän tietäisi, mistä etsiä ja löytää talon toimittajat.
Alkoholi on yli puolelle miljoonalle suomalaiselle – jollei haitta – riski. Lipittäminen on mennyt niin vereen, että tipaton tammikuu tuntuu suurelta tavoitteelta ja saavutukselta. Moni ei kuitenkaan alkoholin kanssa ryhdy tuolla tavalla pelleilemään. Me olemme liki kaikki sitä mieltä, että kulutus on hallinnassa ilman haittoja.
Keskustelu hienoista viinien makuvivahteista ja laaduntarkkailusta maistelun yhteydessä ovat monesti silkkaa hämäystä. Antaaksemme itsemme juoda, haluamme osoittaa, että olemme asiantuntijoita ja hallitsemme asian. Kun sitten alkoholi alkaa vaikuttaa käyttäytymiseemme ja koemme ihanan nousuhumalan, meistä kehittyy aitoja persoonia, oma itsemme.
Haitat ja nautinto vastakkain
Alkoholin nautiskelu ravintoloissa on aina ollut enemmän tai vähemmän valvottua. Säännöt eivät antaisi lupaa tarjoilla juovuksissa oleville, mutta käytäntö on toinen. On jopa vaarallista mennä kieltämään juopuneelta tämän tilausta. Sama koskee kauppaa ja sen sääntöjen tiukkaa soveltamista. Mutta kodeissa vallitsee aina kyseisen kodin käytäntö. Siksi pääosa väkivallan teoista tapahtuu kodeissa.
Tunnemme vapautta, kun näyttelyjen avajaisissa, konserteissa, teatterissa ja oopperatilaisuuksissa meille tarjotaan ilmaiseksi tai maksua vastaan lasillinen tai useampi. Aavistuksen verran tuoreempi ilmiö on, että myös urheilutilaisuuksissa voimme ojentaa pyytävän käden ja saada puolen litran tuopin. Jos et jostakin syystä saa viedä sitä katsomoon, voit jäädä katsomaan ottelua tai kilpailua kuvaruudusta tuoppilan puolella.
Hyvinvointiyhteiskuntamme – niin kauan kuin siitä on jotakin jäljellä – haluaa huolehtia meistä ja terveydestämme. Alkoholivalistus nauttii valtiovallan tukea samalla, kun väljennämme saatavuutta ja säännöksiä. Jokunen poliitikko tuntuu jopa päätöikseen keskittyneen äänten keräämisen alkoholin saatavuutta edistämällä.
Esimerkiksi Arvo Salo (sd.) oli yksi 1960-luvun sankareita saadessaan eduskunnan enemmistön sallimaan keskioluet ruokakauppoihin. Älkää luulkokaan, että Suomesta tuli yhtään eurooppalaisempi. Suuntaus mietoihin otti ensiaskeleitaan, mutta valtiovalta oli valppaana. Viinien verotusta osattiin oluen rinnalla sakottaa entistä enemmän. Ilmiö on sama kuin ilmastomuutoksen torjunnassa: tarkoituksen ollessa pyhä keksitään uusi vero tai maksu.
Oliko rangaistusverolla oman tunnon puhdistamine muuten alun perin katolisen kirkon idea, ne aneet? Tuossa suhteessa vihreä liike on pelastustyössään hyvin saman tapainen kuin ennen raittiusliike: vastustamisen ja kateuden kohde kieltojen kautta polvilleen. Se, mitä minä itse en tarvitse (alkoholi, yksityisautot), olkoon kielletty myös sinulta.
Tulisiko pitää tauko?
Yksi yleiskansallinen nauramisen muoto on viinalla ilottelu ja humalaishuumori. Alkoholia paheksuvien kohtalo on joutua itse pilkan kohteeksi. Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Winston Churchillin vastaus illallisilla hienolle rouvalle, joka moitti Churchillin olevan umpihumalassa: hyvä rouva, minä olen huomenaamuna selvä, mutta te olette silloinkin yhtä ruma kuin nyt.
Ani Kellomäki pähkäilee usean sivun verran sitä, tulisiko ja miten pitää välillä juomapaussi. Tunnetuin on tipaton tammikuun, joka välillä tuntui saavuttavan muotiaallon piirteitä. Firmojen työpaikoillaan järjestämät viikonloppua edeltävät lounaisiin kytketyt viinitarjoilut ovat vähentyneet, myös Suomessa kokonaiskulutus on vuosien mittaan vähentynyt.
Alkoholittomien juomien menekki on kasvanut selvästi, mutta myyntitulos on kärsinyt lonkeroitten siirtymisestä elintarvikekauppoihin. Se puolestaan vaikuttaa mahdollisuuksiin ylläpitää korkeatasoista tarjontaa – kaikkien juomien tuonti ja myynti ei näet ole tarpeeksi kannattavaa.
Alkoholittomien juomien joukossa on kuitenkin merkillisyyksiä. Alkoholittomat kuohuviinit kyllä hyväksyisi, jos ne vain olisivat maultaan yhtä raikkaita kuin prosenttipitoiset. Mutta alkoholittomat viinit yleensä, kuka niistä pitää? Alkoholittomat oluet ovat sen sijaan maultaan erinomaisia.
Kuka selittäisi kuitenkin suurimman merkillisyyden: alkoholittoman viinan, joka sekin on hiljattain keksitty? Se tuo mieleen juoppojen suomalaispoliitikkojen ja liikemiesten Neuvostoliiton matkat. Siellä osa isännistä oli niin huonokuntoisia, etteivät kestäneet enää viinaa, vaan maistelivat sen sijaan vettä. Esimerkiksi alkoholiton vodka olisi voinut pelastaa Neuvostoliiton.
Ani Kellonmäki: Tiedostavan siemailun taito. Atena 2018.
