Tammikuussa sähköä käytettiin ennätyksellisen paljon, ilmenee Energiateollisuuden tilastoista. Koko kuukauden aikana sähköä käytettiin 9,6 terawattituntia.
Sähköä käytettiin tammikuun aikana noin 13 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Koskaan aikaisemmin ei sähkönkäyttö ole noussut näin korkeisiin lukemiin. Aikaisempi ennätys on vuodelta 2010 (9,3 terawattituntia).
– Poikkeuksellisen kylmä sää lisäsi lämmityksen tarvetta. Sähkölämmitteisissä kodeissa kului tavanomaista enemmän energiaa. Tämän lisäksi sähkökattiloiden käyttö kaukolämmön tuotannossa lisäsi sähkönkysyntää, toteaa Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä tiedotteessa.
– Teollisuuden sähkönkäyttö sen sijaan ei kasvanut lainkaan, päinvastoin se supistui hitusen.
Sähkötehontarve oli korkeimmillaan tammikuun 8. ja 9. päivä noin kello 17.00–20.00. Tuolloin sähkötehoa oli käytössä 15 447 megawattia. Näin korkealla tehontarve ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Edellinen ennätys on vuodelta 2016, jolloin hetkellinen tehontarve nousi 15 149 megawattiin 7.1. kello 17.00–18.00.
Tammikuussa äkillisesti noussut sähkönkulutus on näkynyt myös pörssisähkön hinnan voimakkaana nousuna. Pahimmillaan pörssisähkön hinta on noussut yli 80 senttiin kilowattitunnilta. Se ei ole silti lähellekään ylärajaa, sillä pörssisähkö voi kalleimmillaan maksaa jopa yli viisi euroa kilowattitunnilta.
Kulutus kasvoi, mutta niin tuotantokin
Myös kotimaisten voimalaitosten tuotantoennätys rikkoontui tammikuussa. Suomalaiset voimalaitokset tuottivat sähköä 15 403 megawatin teholla tammikuun 10. päivä kello 19.00–20.00. Tämä on tuhat megawattia enemmän kuin aikaisempi ennätys vuodelta 2024.
– Suomalainen sähköjärjestelmä toimi hyvin. Kaikki saivat tarvitsemansa sähkön, rajoituksista ei tarvinnut puhua. Koska sähkön hinta pysyi kuukauden ensimmäiset viikot varsin kohtuullisena, ei sähkönkäyttäjillä ollut tarvetta vähentää sähkönkäyttöään. Tämä selittää osaltaan toteutuneita kulutuslukuja, Leskelä toteaa.
Kuukauden viimeisillä viikoilla iski korkeapaine ja alkoi tuuleton kylmä jakso, jota on jatkunut näihin päiviin asti. Leskelän mukaan juuri tuulettomuus ja kova pakkanen ovat sähköjärjestelmän kannalta todellinen haaste, ei yksin korkea sähkönkulutus.
– Esimerkiksi tuulivoimalaitosten lapojen jäätyminen ei ollut varsinainen ongelma, vaan tuulettomuus, Leskelä huomauttaa.
Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten (CHP) tuottamalle sähkölle riitti ottajia. Kannattavuusongelmien kanssa painivat yhteistuotantolaitokset jauhoivat sähköä 46 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten tammikuussa. Yhteistuotantosähköllä paikkailtiin tuulettomien päivien sähköntarvetta.
Leskelä muistuttaa, että sähkökattilat ovat kaukolämpöyhtiöille vaihtoehtoinen tapa tuottaa lämpöä.
– Sähkön hinnan ollessa alhaalla lämpöä tuotetaan sähkökattilalla polttoaineiden sijaan. Kun sähkön hinta nousee tasolle, jolla lämpöä voidaan tuottaa edullisemmin polttoaineilla, ajetaan sähkökattila alas ja siirrytään polttoaineiden käyttöön. Sähkökattiloiden kysyntä nostaa tukkusähkön alimpia hintoja, muttei kasvata huippuhintoja tai aiheuta hintapiikkejä. Kokonaisuudessaan sähkökattilat ovat merkittävästi tasanneet sähkön käyttöä vuorokauden sisällä alkuvuoden aikana.
Sähköä tuotiin kuukauden aikana Ruotsista lähes kolme kertaa enemmän (1,7 terawattituntia) kuin viime vuoden tammikuussa. Viime vuoden marraskuussa avattu uusi Aurora-siirtoyhteys kykenee välittämään sähköä Ruotsin ja Suomen välillä 800 megawatin teholla.
Nettotuonti eli tuonnin ja viennin välinen erotus oli kuukauden aikana 1,2 terawattituntia. Nettotuonnin osuus Suomessa käytetystä sähköstä oli noin 12 prosenttia, kun takavuosina se saattoi olla yli 20 prosenttia.
LUE MYÖS:
Pörssisähkön korkea hinta sai monet vaihtamaan sopimusta
Jopa yli viisi euroa kilowattitunnilta – Näin korkealle pörssisähkön hinta voi nousta