Esko Aho IS:lle: Mihin Suomen velkaraha on mennyt?

Ex-pääministerin mukaan emme ole uskaltaneet puhua heikon taloustilanteen perimmäisistä syistä.
Esko Aho vuonna 2021. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Esko Aho vuonna 2021. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) mukaan Suomessa ei uskalleta keskustella heikon talouskasvun perimmäisistä syistä, Ilta-Sanomat kertoo.

Suomen talous ei ole kasvanut vuoden 2008 jälkeen eli 15 vuoteen. Aho katsoo, että vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomessa taloustilannetta ei ole kyetty arvioimaan ”itsekriittisesti”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomessa talouskasvua ei voida saada, mikäli teollisuudella ja viennillä menee huonosti, Aho huomauttaa IS:lle.

Lisäksi Suomessa pitäisi hänen mukaansa vihdoin ymmärtää, mitä euroon liittyminen vuonna 2002 tarkoitti Suomen yleiselle taloudenpidolle ja erityisesti työmarkkinoille.

– Se on aikamoinen paradoksi, että Ruotsi elää enemmän niin kuin euromaan pitäisi elää, vaikka se ei kuulu euroon.

Poimintoja videosisällöistämme

Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa taittaa Suomen velkaantumisen. Lamavuosien pääministeri huomauttaa, että asian suhteen pitäisi edetä pitkäjänteisesti.

Hän myös huomauttaa, että viime vuosina Suomi on velkaantunut kovaa vauhtia.

– Mihin se raha on mennyt? Se on mennyt olemassa olevan elintason ylläpitämiseen, eikä tulevan elintason perustan luomiseen, Aho sanoo IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Velkaantumisen taittamiseksi hallitus on turvautunut rajuihin menosäästöihin. Aho myöntää, että Suomen nykyinen taloustilanne on huono. Hän myös huomauttaa, että tilanne pahenee entisestään julkisen talouden velanotolla.

– Mutta perimmäinen ongelma on se, että velkaantuminen johtuu huonosta yleisestä taloudellisesta kehityksestä Suomessa. Ja jos sitä ei saa korjatuksi, pelkillä säästöillä, pelkillä leikkauksilla me emme koskaan tule tästä selviytymään.

Esko Aho toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995.

Kansanedustajat arvostelevat oppositiojohtajaa turvallisuudella politikoinnista.
Pääministerin mukaan alempi verotus yrittämiselle tuo enemmän veroja valtiolle.
Venäjän valtiontalouden alijäämä oli viime vuonna huomattavasti suurempi kuin viralliset luvut kertovat.
Mainos