Hamasin taistelijat ryöstävät ruokapaketteja väkivaltaisesti siviileiltä

Monien Gazan asukkaiden kerrotaan olevan tyytymättömiä äärijärjestön toimintaan.
Hamasin taistelijat ottavat haltuunsa avustustarvikkeita. / IDF
Hamasin taistelijat ottavat haltuunsa avustustarvikkeita. / IDF

Israelin asevoimat (IDF) on julkaissut lennokin kuvaaman ilmatiedusteluvideon, jonka perusteella äärijärjestö Hamasin taistelijat ovat varastaneet ruokaa ja humanitaarisia avustuspaketteja Gazan pohjoisosissa. Taistelijat ovat myös pahoinpidelleet paikallisia asukkaita.

IDF:n mukaan video on kuvattu Shejaiyassa, jossa on käyty viimeisen viikon aikana rajuja taisteluita. Kymmenen Israelin sotilasta kaatui kuluvalla viikolla Hamasin väijytyksessä. Shejaiyaa pidetään äärijärjestön vahvimpana linnakkeena Gazan kaistaleen pohjoisosassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin asevoimien mukaan tuore kuvamateriaali osoittaa terroristijärjestön häikäilemättömän toiminnan ja piittaamattomuuden siviileitä kohtaan.

Hamasin taistelijat lastaavat videolla varastetut tarvikkeet ajoneuvoihinsa, hyökkäävät asukkaiden kimppuun ja jatkavat matkaansa äärijärjestön piilopaikkaan.

CNN julkaisi aiemmin Gazasta kaapattuja puheluita, joissa paikalliset syyttävät Hamasia siviileille koituneesta kärsimyksestä. Eräs nainen toteaa Hamasin käyvän taisteluita vain poliittisista syistä ja sanoo, että sotaa vastustavat henkilöt leimataan helposti pettureiksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toinen asukas sanoo Hamasin hyötyneen taloudellisesti kaikista vuoden 2008 jälkeen käydyistä konflikteista.

LUE MYÖS:
Väijytys kranaateilla: Tähän ansaan Golanin prikaatin sotilaat joutuivat Gazassa (VU 14.12.2023)

Israelilaislähteen mukaan Teheranin murtumispiste on lähellä.
Operaation alussa haluttiin välitön shokkivaikutus, upseeri arvioi.
Asiantuntijoiden mukaan lähetyksillä annetaan ohjeita piilotteleville agenteille.
Mainos