Microsoft varoittaa: Kiinan hakkerit hyökkäävät USA:n kriittisiin toimialoihin

Vakoilun taustalla kerrotaan olevan valtion tukema hakkeriryhmä.
Hyökkäysten kerrotaan jatkuvan edelleen. PIXABAY
Hyökkäysten kerrotaan jatkuvan edelleen. PIXABAY

Kiinan valtion tukemat hakkerit ovat vaarantaneet Yhdysvaltojen ”kriittistä kyberinfrastruktuuria” tekemällä hyökkäyksiä useille eri toimialoille, ohjelmistoyhtiö Microsoft varoittaa. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen CNBC.

Kyseinen hakkeriryhmä on nimetty Volt Typhooniksi, joka on toiminut vuodesta 2021 lähtien.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hyökkäysten kerrotaan jatkuvan edelleen. Hakkerit eivät tiettävästi ole pyrkineet tekemään kohteilleen suoraa vahinkoa, vaan keräämään kohteista tietoa ja vakoilemaan niitä. Tämän arvioidaan johtuvan siitä, että hakkerit haluavat ennen vahinkojen aiheuttamista kerätä kohteistaan mahdollisimman paljon tietoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Microsoftin mukaan Volt Typhoon on esimerkiksi onnistunut soluttautumaan yritysten suljettuihin tietojärjestelmiin ja varastamaan niistä tietoja.

Turvallisuusvirasto NSA ja Microsoft ovat varoittaneet hakkeroinnin kohteita ja antaneet näille toimintaohjeita. Microsoftin mukaan lähes kaikki kriittiset sektorit, mukaan lukien viestintä, kuljetus ja merenkulkuala, ovat vakoilun piirissä.

Kiina on kiistänyt olevansa vakoilun takana. Kiinan valtion tukema China Daily on kiistänyt Microsoftin epäilykset, ja kuitannut niiden olevan ”poliittista propagandaa”.

Viron syyttäjävirasto varoittaa Kremlin tiedustelupalvelujen yhä aggressiivisemmista otteista.
Pankkitunnuksia kalastellaan kehittyneellä menetelmällä.
Sota Ukrainassa ei ole arvion mukaan heikentänyt Kremlin kykyä uhata länttä.
Mainos