Turvallisuusuhkat ovat enenevässä määrin valtioiden rajat ylittäviä ja vaikutuksiltaan laajoja. Turvallisuusympäristön muutokset – niin sisäisesti kuin ulkoisesti – voivat olla erittäin nopeita. Suomen ulkoisessa turvallisuusympäristössä tapahtuvat muutokset ja epävarmuus luovat turvattomuuden tunnetta myös Suomen sisälle, suomalaisten mieliin. Huolestuttavaa on turvallisuuden tunteen heikentyminen Suomessa viime vuosina. Turvallisuuden tunnetta ei saa vähätellä – se, miten kokevat eri tilanteita ja ilmiöitä, on keskeinen osa turvallisuutta.
Sisäinen turvallisuus on monesti hyvin arkista, turvallisuuden kokemista ja tunnetta jokaisena päivänä. Yhteys luottamusyhteiskunnan periaatteeseen on hyvin vahva. Suomen sisäisen turvallisuuden trendinä on niin uhkien kuin viranomaistyön monimutkaistuminen ja monialaistuminen. Käytännössä tämä tarkoittaa ihmisten turvallisuustarpeiden lisääntymistä sekä turvallisuusviranomaisten laajenevaa tehtäväkenttää. Tämä edellyttää jo nyt toimivan viranomaisyhteistyön syventämistä entisestään. Lainsäädännön ajanmukaistamisella on oma tärkeä roolinsa, sillä esimerkiksi kyberympäristön tuomia vaatimuksia turvallisuustoimintaan ei Suomen lainsäädäntö tällä hetkellä kaikilta osin kykene huomioimaan. Myös johtamisen merkitys moniuloitteisessa turvallisuustoiminnassa korostuu, tai muuten koordinointi jää heikoksi.
Turvallisuusympäristön kehityksen arvioimisessa korostuvatkin yhä vahvemmin kokonaisvaltaisuus ja poikkihallinnollinen tarkastelutapa, ja niiden edellyttämä yhteiskunnan eri toimijoiden yhä vahvempi keskinäinen yhteistyö yhteiskunnan varautumisessa ja häiriötilanteiden hallinnassa. Globaalit turvallisuusuhkat, kuten terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus ja kyberrikollisuus osaltaan edellyttävät, että Suomessakin on nykyistä vahvemmin päästävä irti siiloutuneesta turvallisuustoiminnasta ja kyettävä ennakkoluulottomasti arvioimaan uhkiin vastaamista jopa aivan uudenlaisilla turvallisuusrakenteilla. Tässä on yksi myös sisäisessä turvallisuudessa kehitettävä osa-alue. Jos nyt muodostettaisiin Suomen turvallisuusviranomaisten ja muiden turvallisuustoimijoiden rakenteet täysin puhtaalta pöydältä ilman historiaa ja nykyrakenteita, taitaisi turvallisuusministeriöt, turvallisuusviranomaisten tehtäväalueet ja -rakenteet näyttää varsin toisenlaisilta kuin ne nyky-Suomessa näyttävät.
Toinen keskeinen Suomen sisäisessä turvallisuudessa kehitettävä asia on parempi ennakointikyky. Siis kyky ennakointiin lähitulevaisuuden turvallisuusuhkista ja niihin tarvittavista ratkaisuista – budjettivuotta pidemmällä ajanjaksolla. Uhkien arviointi edellyttää ennakkoluulotonta ja luovaa lähestymistapaa. Vaikka tulevaisuuden ennakointi on luonnollisesti aina haastavaa, voi viranomaisilta edellyttää parempaa ketteryyttä seurata ja sopeutua turvallisuusympäristön nopeaan muutokseen. Turvallisuustoiminnassa pitää kyetä valmistautumaan ja ennakoimaan. Esimerkiksi viime vuosina koettu maahanmuuttoilmiön laajuus on osoittanut, että yhteinen ennakointi ei Euroopankaan tasolla vielä toimi. Tässä Suomi voisi hyvin näyttäytyä edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä. Turvallisuusympäristön kehityksen, kuten uusien turvallisuusuhkien kehittymisen, arvioimisen kannalta oleellista on kyky havaita ja tulkita hiljaisia signaaleja. Myös turvattomuuden juurisyiden tunnistamisen ja ymmärtämisen tärkeys korostuu.
Kolmas parannettava asia sisäisessä turvallisuudessa on innovaatioiden kehittäminen. On tärkeää, uutta teknologiaa ja uudenlaisia toimintamalleja ollaan valmiita Suomessa kehittämään ja hyödyntämään turvallisuudessa. Tarvitaan myös ennakkoluulottomuutta uusiin ratkaisuihin ja valmiutta luopua vanhasta. Turvallisuusviranomaisten resurssien mittava lisääminen ei liene kovinkaan todennäköistä lähivuosina, ja siksikin on tarpeellista pyrkiä teknologiaa hyödyntämällä lisäämään turvallisuustoiminnan tuloksellisuutta ja tehokkuutta. Tarvitsemme uusia ideoita ja ratkaisuja turvallisuuden tuottamiseen.
Sisäisen turvallisuuden näkökulmasta luottamuksen ylläpitäminen näyttäytyy vahvasti jatkossa sietokykynä. Millainen on yhteiskunnan ja ihmisten niin henkinen kuin toiminnallinen valmius kohdata hyvinkin odottamattomia tilanteita, ja toisaalta huolehtia siitä, että luottamus ja kyky toimia säilyvät. Ihmisten luottamus rakentuu siitä, että tiedämme jo etukäteen miten häiriö- ja poikkeustilanteissa toimimme niin yhteiskuntana kuin yksilöinä. On oltava luottamus siitä, että ihminen ja yhteiskunta selviävät. Henkinen sietokykymme joutuu tulevaisuudessa koetukselle – ja tässä meillä on Suomessa vielä parannettavaa. Olemme luomassa parhaillaan, erityisesti teknologian avulla, yhteiskuntaa, jossa kaikki on mahdollisimman sujuvaa ja helppoa. Entä henkinen valmiutemme tulla toimeen tilanteissa, kun kaikki ei sujukaan odotetulla tavalla? Koko yhteiskunnan kattava niin koulutus kuin viestintä häiriö- ja poikkeustilanteiden varalle nousee yhä tärkeämmäksi asiaksi, johon on nyt kiinnitettävä huomiota.
On lisäksi tarpeellista todeta, että sisäisen turvallisuuden lainsäädännölliset vaatimukset eivät ole tasapainossa resursseihin nähden. Vaikka raha ei luonnollisesti yksinomaan ratkaise ongelmia, on moni sisäisen turvallisuuden parannettava asia kiinni juuri resurssien määrästä – niiden riittämättömyydestä. Uhkana on isäisen turvallisuuden toimijoiden kokonaiskuormituksen ja uusien tehtävien määrän hallitsematon kasvu ilman riittäviä voimavaroja. Uhkaksi voi myös muodostua se, ettei sisäisen turvallisuuden merkitystä luottamusyhteiskunnan perustana tunnisteta riittävällä vakavuudella.
