Miten korjata aktiivimalli – vai kannattaako?

BLOGI

Miksi ihmeessä kuntia ei velvoiteta järjestämään kuun loppupuolella kuuden tunnin työrupeamaa?
Picture of Antti Marttinen
Antti Marttinen
Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja Taloustaidon ex-päätoimittaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jos kiista aktiivimallista olisi järjellä hallittava ongelma, se olisi jo ratkaistu. Tai ainakin olisi ratkaistavissa. Mietitäänpä eniten kritiikkiä aiheuttaneita kohtia:

1) Sanotaan olevan seutuja, joissa ei kerta kaikkiaan löydy töitä edes kuudeksi tunniksi kuukaudessa. 2) Malliin liittyy massiivinen byrokratia. 3) Työvoimahallinnossa ei ole tätä varten tarpeeksi porukkaa töissä.

Ei tuhlata aikaa sen pohtimiseen, kuinka aiheellista ja osuvaa kritiikki on. Etsitään sen sijaan ratkaisuja.

Kolmoskohta pitänee varmaan paikkansa. Onneksi työministeri ja valtiovarainministeri ovatkin jo heränneet lupaamaan, että lisärahaa on tulossa pikapikaa. Onko tarpeeksi, jää sitten seurattavaksi.

Entä byrokratia? Pidemmän päälle työttömyys- ja sosiaaliturvan byrokratiaa voi ja pitää purkaa siinä yhteydessä, kun reaaliaikainen tulorekisteri tulee käyttöön ensi vuoden alusta. Tämä edellyttää joka tapauksessa lakien ja käytäntöjen remonttia, eikä suju käden käänteessä.

Realistista on puhua vuosista, koska tehtävä on monimutkainen ja rattaat pyörivät hitaasti. Kun puhutaan perusturvasta, luvassa on myös monta bumerangia perustuslakivaliokunnasta, ennen kuin syntyy valmista. Voidaanko byrokratialle tehdä jotain jo ennen noita uudistuksia?

Mielekkäintä olisi nyt tässä vaiheessa korostaa luottamusperiaatetta. Eli lähtökohtaisesti uskottaisiin, mitä työtön tekemisistään ilmoittaa. Tällainen malli on 2000-luvulla toiminut hyvin verotuksessa, joten miksei myös tässä kohtaa. Se säästää kaikilta osapuolilta turhaa vaivaa ja pyöritystä.

Mutta entä tuo ylivoimaisesti kohutuin kohta 1? Jos kotiseudulta ei kerta kaikkiaan löydy mitään työtä, vaikka kuinka yrittäisi? Sortuuko aktiivimalli tähän eriarvoisuuden syvään lähteeseen?

Miksi ihmeessä ei velvoiteta kuntia järjestämään aina kuun loppupuolella kuuden tunnin työrupeamaa – aktiivipäivää – niille työttömille kuntalaisille, jotka eivät kovasta yrityksestä huolimatta ole löytäneet yhtään mitään muuta työtä tai koulutusta, vaikka ovat työkykyisiä ja -haluisia? Kukin kunta tietysti itse päättäisi, miten tämä on paras toteuttaa. Itse toivoisin, että keskityttäisiin toimimaan kunnan kaikkein huono-osaisimpien parhaaksi; vanhusten, vammaisten, köyhien lapsiperheiden…

Tällä työtön saisi kuitatuksi oikeuden täyteen päivärahaan ilman sitä 4,65 prosentin alennusta, joka uhkaa romuttaa hänen toimeentulonsa. Ja välttyisi pakkomuutolta sinne, missä on muutakin työtä tarjolla. Osallistuminen olisi toki vapaaehtoista, ei mitään pakkotyötä tietenkään.

Tämä voisi synnyttää kaikenlaisia lämpimiä sosiaalisia suhteita. Moni työtön voisi löytää aivan uutta sisältöä elämäänsä ja muihinkin päiviinsä pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä kotikylän vähäosaisten hyväksi, jatkuvan työnhaun rinnalla tietenkin.

Mutta ennen kaikkea se poistaisi sen eriarvoisuuden, että joku menettää osan työttömyyspäivärahastaan vain sen takia, että kotiseudulta ei löydy yhtään mitään työtä, vaikka kuinka etsisi.

Aktiivimallin ilmeisimmät heikkoudet ovat siis ratkaistavissa. Ja pitää ratkaista. Mutta se ei valitettavasti riitä.

Jos joku kokee aktiivimallin syväksi loukkaukseksi työttömän ihmisarvoa kohtaan, eivät tällaiset korjaukset sitä tunnetta muuta. Tai jos ay-aktivistit kokevat, että aktiivimalli on viimeinen pisara kaikkien nöyryytysten jälkeen, eivät nämä ratkaisut sitäkään tunnetta muuta. Aktiivimallin symboliarvo on kasvanut sen todellista merkitystä monin verroin suuremmaksi.

Siksi aktiivimallin vastustuksesta tukea vaalityölleen hakevat puolueet eivät myöskään luovuta ennen kuin se on viimeiseen asti kaluttu ja hyödynnetty. Turha niitä on siitä syyttää. Oppositiopuolueet vaihtuvat, ja aina niillä on kullakin omat aktiivimallinsa, joilla ratsastaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Torstaina vietetään vaaleilla valitun Tasavallan presidentin juhlavia virkaanastujaisia. Perjantaina SAK kokoaa kaaderinsa osoittamaan mieltä maan hallitusta ja eduskunnan juuri säätämää lakia vastaan. Ikään kuin muistutuksena siitä, että tämäkin kuuluu elämään vapaassa demokratiassa. Toisin kuin itänaapurissa, jossa mielenosoittajia vastassa olisivat mellakkapoliisit pamppuineen.

Mielenosoituksilla on paikkansa ja oikeutensa, oli niiden syistä mitä mieltä tahansa. Turhan paheksumisen sijasta on paras vain iloita siitä, että väki saa purkaa torilla kovinta kiukkuaan.

Jos hallitus on viisas, se kaikessa rauhassa jatkaa töitään työllisyyden parantamiseksi ja osana sitä korjaa myös aktiivimallin ongelmakohtia. Eikä odota jatkossakaan kiitoksia, vaan ottaa opiksi ja tutkiskelee sydämessään kaikkea sitä, mitä tämän hankkeen ympärillä on tapahtunut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)