Varjobudjetit ovat hyvä lisä parlamentin toimintaan. Niiden eteen myös nähdään paljon vaivaa. Opposition edustajat ovat käyttäneet ehdotustensa valmisteluun yhteensä varmaan tuhansia tunteja ja eduskunnan tietopalvelun henkilökunta antaa laskelmien teossa aikaa säästelemättä tärkeää virkamiespua. Eduskunnan suuressa salissa varjobudjetteja ruoditaan tuntikaupalla- Periaatteessa on siis olemassa kaikki edellytykset käydä varjobudjeteista asiapohjaista keskustelua aitojen poliittisten vaihtoehtojen pohjalta. Valitettavasti tosiasiassa tähän ei ole vielä päästy.
Osa opposition ehdotuksista on sellaisia, että ne aidosti heijastelevat eri puolueiden erilaisia ideologioita. Ne ovat ehdotuksia, jotka eroavat hallituksen linjasta. Näitä on tärkeä tuoda esille, jotta ihmiset voivat tehdä johtopäätöksensä eri puolueiden vaihtoehdoista.
Otetaan muutama esimerkki. Vihreät haluaisi leikata työmatkavähennystä, jotta omalla autolla töissä käyminen tulisi kalliimmaksi. Hallitus ei halua tätä tehdä, koska se heikentäisi työnteon kannattavuutta ja vaikeuttaisi työvoiman saatavuutta. SDP haluaisi säätää pankkiveron. Hallitus ei tätä tee, koska se todennäköisesti torpedoisi Nordean pääkonttorin tulon Suomeen ja saattaisi merkitä jonkun muunkin pankin kotipaikan vaihdosta.
Vasemmistoliitto haluaisi säätää kaivosveron ja leikata kaivosten energiaveron palautuksia. Hallitus ei tätä tee, koska se saattaisi vaarantaa joissakin maakunnissa elintärkeitä kaivosalan työpaikkoja. KD ehdottaa ay-liikkeen verovähennysoikeuteen kajoamista. Hallitus ei tätä tee, koska se todennäköisesti sotkisi käynnissä olevat työehtosopimusneuvottelut. Perussuomalaiset haluaisivat jättää Suomen kehitysavun lähes kokonaan kansalaisten hyväntekeväisyyden varaan. Hallitus ei tätä tee, koska Suomi haluaa kantaa globaalin vastuunsa maapallon yhteisten ongelmien ratkaisusta.
Näitä kaikkia esityksiä voi siis kuitenkin pitää aitoina vaihtoehtoina hallituksen politiikalle. Ihan eri asia on, kun kaikkien mielestä hyviä asioita, kuten koulutukseen tai takuueläkkeeseen panostamista, esitetään rahoitettavaksi virtuaalirahalla. Valitettavasti nyt käydyssä budjettikeskustelussa tämä oli niin räikeää, että se vei käytännössä pohjan pois todelliselta vakavalta varjobudjettien käsittelyltä eduskunnassa.
Hyvä perussääntö on se, että oikea säästö on sellainen kohde, jonka säästämisestä joku on eri mieltä. Kukaan ei vastusta, jos digitalisaation toimeenpanosta voidaan säästää 200 miljonaa euroa, kuten SDP esittää. Haluaisin myös nähdä sen valtionvarainministerin, joka ei tarttuisi Vihreiden ehdotukseen, jolla harmaasta taloudesta voi 8 miljoonaan panostuksella saada 130 miljonaan verotulot, jos siinä olisi vähääkään perää.
Aivan oma asiansa on nyt esitetty valtion omistamien rahastojen purkaminen kertaluonteisiin menoihin, josta on tullut SDP:n lempilapsi. Sitran ja Suomen Pankin rahastojen varojen käyttäminen keskellä nousevaa taloussuhdannetta on suhdannepoliittisesti toimi, jossa puolueen keynesiläisyyden juuret on täysin unohdettu.
Varjobudjettien ideana on siis se, että oppositiopuolueet kertovat millä tavalla he käyttäisivät budjettivaltaa. Jos tulopuoli on puolen miljardia hötön päällä, kuten SDP:n varjobudjetissa, niin menopuolta on turha edes katsoa. Miten ottaa selvää asioiden priorisoinnista, kun rahoja on käytetty satoja miljoonia enemmän kuin oikeasti olisi mahdollista.
Demokratian toteutumisen kannalta olisi hyvä, että varjobudjettien teossa kunnianhimon tasoa nostetaan. Uskon, että oppositiopuolueetkin hyötyisivät enemmän siitä, että keskustelu salissa ja salin ulkopuolella käydään aidoista vaihtoehdoista. Nyt hallituspuolueiden edustajien on liian helppo leimata varjobudjetit epärealistisiksi ja siten hallituksen politiikka jää aidosti haastamatta.
