Verkkouutiset

Yhdysvallat laittoi stopin venäläiselle rakettiteknologialle

Yhdysvallat on käyttänyt venäläisiä rakettimoottoreita omien satelliittiensa laukaisuun koko 2000-luvun ajan. Tekniikan luotettavuus ei kuitenkaan painanut, kun venäläisriippuvuudesta haluttiin eroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain senaatti on päättänyt äänin 89–11 lopettaa venäläisten rakettimoottorien käytön, kertoo Los Angeles Times. Teknologia on ollut käytössä maan omissa satelliittilaukaisuissa vuodesta 2000 ja moottoreita on pidetty erittäin käyttövarmana.

Venäläismoottoreita on Yhdysvalloissa käyttänyt tunnettujen amerikkalaisyhtiöiden, Lockheedin ja Boeingin yhteishanke, joka on toimittanut palveluita maan ilmavoimille.

Yhtiöt onnistuivat kuitenkin saamaan käyttökieltoon lievennyksen, joka mahdollistaa jo olemassa olevien moottoreiden käytön. Tämä riittää sotilaallisten satelliittien laukaisuun noin seuraavat kaksi vuotta. Tämän jälkeen Atlas V -kantoraketeille on löydettävä uusi moottori.

Senaatin päätös tuli osana laajaa lakipakettia, joka valtuuttaa asevoimille 580 miljardin dollarin (n. 490 miljardia euroa) budjetin tulevalle vuodelle. Sen sisällössä tehtiin myös erittäin selväksi, että kansallisen turvallisuuden avaruusjärjestelmiin kohdistuu kasvava Venäjän ja Kiinan uhka.

Lakipaketti myös ohjeistaa puolustusministeriä kehittämään yhdysvaltalaisen rakettimoottorin vuoteen 2019 mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)