Verkkouutiset

”Kaikki, jotka ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, saavat osansa loanheitosta”

Tutkija Alan Salehzadehin mukaan osa yhteiskunnallisista kysymyksistä on sellaisia, että niistä puhuminen johtaa välittömästi loanheittoon keskustelun eri laidoilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Geopoliittisiin konflikteihin erikoistuneen tutkijan Alan Salehzadehin mukaan keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on huonoa. Esimerkiksi maahanmuutosta, islamista tai terrorismista puhuttaessa osa ottaa Salehzadehin mukaan herneen nenäänsä pelkästä asiallisesta kritiikistä.

– Saan päivittäin twiittejä, joissa minut leimataan milloin miksikin, rasistiksi tai turhaksi mamuksi, islam-foobikoksi tai äärimuslimiksi, siionistiksi tai natsiksi. Kaikki, jotka ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun saavat osansa tästä loanheitosta, Salehzadeh kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Hän kategorisoi blogissaan ”huutelijat muutaman nippuun” ja esittää toiveen keskustelukulttuurin parantamiseksi.

Ensimmäinen epäasiallisesti käyttäytyvät ryhmä ovat Salehzadehin mukaan rasistit.

– Jotkut ihmiset eivät millään halua tehdä eroa yhteiskunnan kannalta hyvien ja haitallisten maahanmuuttajien tai välillä. He niputtavat kaikki hyväksikäyttäjiksi ja rikollisiksi, eikä eroa vaikkapa maltillisten ja radikaalien muslimien välillä haluta tehdä. Rasistit eivät hetkauta korvaansa tieteelliselle näytölle siitä, että ihmisrotuja ei ole olemassa. Sen sijaan he kategorisoivat muita lohkoihin, joille keksivät negatiivisia ominaispiirteitä. He näkevät kaikki maahanmuuttajat uhkana Suomen kielen ja kulttuurin säilymiselle samalla kun kieltäytyvät näkemästä maahanmuuton positiivisia puolia.

Toinen ryhmä on Salehzadehin mukaan ”ylisuvaitsevaiset”.

– Toinen ääripää sulkee silmänsä kaikilta maahanmuuttoon liittyviltä huonoilta puolilta, kuten systeemin väärinkäytöksiltä ja tasa-arvon vastaisen kulttuurin harjoittamiselta. Asiallinen keskustelu islamista on tämän ryhmän jäsenten kanssa hankalaa, sillä he eivät halua kuunnella edes asiallista kritiikkiä kyseistä uskontoa kohtaan. Se nimitetään heti rasismiksi ja mustamaalaamiseksi.

Salehzadehin mukaan usein samat henkilöt toisaalta haukkuvat aktiivisesti kristinuskoa ja luterilaista instituutiota. Hän toivoisi, että kyseinen ryhmä puuttuisi yhtä kärkkäästi kaikkiin tasa-arvoloukkauksiin.

Kolmantena ryhmänä Salehzadeh listaa maahanmuuttaja.

– Jotkut julkisuudessa esiintyvät maahanmuuttajat, kuten poliitikot tai yhdistysten johtajat, vain puolustavat maahanmuuttoa. He eivät suostu tuomaan esiin muihin kulttuureihin liittyviä huonoja tapoja tai väärinkäytöksiä. Jotkut maahanmuuttajat vaativat, että suomalaiset hyväksyvät 100 % heidän tavoistaan, mutta eivät itse halua ottaa askeltakaan kantakulttuurin suuntaan – vaikka integroituminen on tietenkin kahden kauppaa.

Neljäs ryhmä on Salehzadehin mukaan media.

– Media paisuttaa joitain asioita ja vaikenee toisista. Esimerkiksi Lähi-idän naisten ja vähemmistöjen tukalasta asemasta ei juurikaan puhuta. Joistain diktaattorisista hallitsijoista saatetaan antaa positiivista kuvaa talouskasvun ihannoinnin nimissä.

Esimerkkinä liian positiivisesta uutisoinnista Salehzadeh antaa Iranin, josta on hänen mielestään puhuttu pari viime vuotta erittäin positiiviseen sävyyn, vaikka sisäpoliittisesti kansa elää yhä ahtaammin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)