Väite Venäjältä: Pakolaiset ahdistelivat naisia, lukuisia miehiä pahoinpideltiin

Pakolaisryhmän kimppuun uutisoitiin käydyn brutaalisti Murmanskissa.

  • Venäjän Murmansk sijaitsee lähellä niin Norjan kuin Suomenkin pohjoisrajaa.

    ()

Lukuisissa tiedotusvälineissä maailmalla on uutisoitu Venäjän Murmanskissa tapahtuneesta väitetystä joukkoväkivallasta ulkomaalaisryhmää kohtaan. Muun muassa Daily Caller kertoo, että taustalla olisi ollut pakolaisiksi sanotun ryhmän oma toiminta.

Kaikkiaan 51 pakolaisen sanotaan olleen ryhmää, joka aiemmin oli poistettu Norjasta. Heidän kerrotaan Venäjälle palautuksensa jälkeen kähmineen ja ahdistelleen naisia murmanskilaisessa yökerhossa.

Yökerhosta poistuttuaan venäläismiehet olisivat pieksäneet lukuisia pakolaisia sairaalaan asti. Paikalle tulleen poliisin sanotaan itsekin ensin osallistuneen väkivaltaan ja sitten ottaneen kiinni 33 pakolaista.

Kaupungissa on poliisille tehtyä ilmoitusta pidetty myös provokaationa tai epäonnistuneena vitsinä, sillä kärhämästä ei ole todisteita.