Verkkouutiset

Venäjällä halutaan sosiaalitukea Ukrainasta palanneille sotilaille

Venäläinen parlamenttiedustaja on tehnyt lakiesityksen sosiaalituista Ukrainasta palanneille taistelijoille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa, istuva Vjatseslav Tetekin ehdottaa lakiesityksessään sosiaaliavustuksia lääkintähenkilökunnalle, toimittajille ja ”vapaaehtoisille, jotka ovat osallistuneet taisteluihin tai humanitaarisiin avustustehtäviin” Itä-Ukrainassa.

Asiasta kertoo Meduza.

Tetekinin mukaan huomattava määrä Venäjän kansalaisia on vaarantanut oman turvallisuutensa Venäjän rajojen ulkopuolella elävien venäläisten takia ja ”palvellut Venäjän kansallista etua ulkomailla vapaaehtoisesti”.

”Venäjällä ei ole oikeutta osallistua mihinkään sisäisiin konflikteihin rajojensa ulkopuolella. Maan on silti tuettava kansalaisiaan, kävi miten kävi”, Tetekin kommentoi.

Venäläisen Garant -uutissivuston mukaan Venäjän hallitus ei tue lakiesitystä. Hallituksen antaman lausunnon mukaan lakiesitys ei anna riittävää määritelmää ”taisteluihin osallistuneelle”, eikä myöskään selvitä, millä mekanismilla tuet maksettaisiin.

Lisäksi Venäjän hallitus katsoo, ettei valtion budjetissa ole tällä haavaa tilaa moisille kuluerille. Hallituksen mukaan Venäjän laki myös kieltää Venäjän kansalaisten osallistumisen vapaaehtoisina aseellisiin konflikteihin ulkomailla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)