Verkkouutiset

Obama haluaa miljardipanostukset kouluihin – ”koodaus on kaikkien perustaito”

Yhdysvaltain presidentti haluaa lisätä koodauksen ja muun tietojenkäsittelyn opetusta kouluihin. Hänen mukaansa sen merkitys on verrattavissa muihin koulussa opittaviin perustaitoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obama on esittänyt kongressille neljän miljardin dollarin (n. 3,7 miljardia euroa) lisäämistä koodauksen ja muun tietojenkäsittelyopin opetuksen lisäämiseksi peruskouluopetuksessa, kertoo The Guardian.

Presidentin mukaan taidot auttaisivat oppilaita valmistautumaan muuttuvassa taloudessa tarjolla oleviin työpaikkoihin.

”Uudessa taloudessa tietojenkäsittelyoppi ei ole valinnainen taito. Se on lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen verrattavissa oleva perustaito”, hän sanoo.

Obaman mukaan vain neljännes yhdysvaltalaisista peruskouluista tarjoaa tällä hetkellä mahdollisuutta koodauksen ja muun tietojenkäsittelyopin opetukseen. Suurin osa vanhemmista myös haluaa lastensa oppivan analytiikkaa ja koodaustaitoja.

Automekaanikotkaan eivät Obaman mukaan enää vain vaihda autojen öljyjä. Heidän käyttämissään laitteissa on hänen mukaansa jopa sata kertaa enemmän koodia, kuin avaruussukkuloissa. Vastaavasti esimerkiksi sairaanhoitajat analysoivat tietoa ja koneenkäyttäjät kirjoittavat uusia tietokoneohjelmia.

Taustalla on toki myös muita huolia. Microsoftin johtaja Brad Smithin mukaan jopa miljoona teknologia-alan työpaikkaa saattaa Yhdysvalloissa jäädä täyttämättä seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Samaan aikaan niin Kiinan kuin Vironkin kokoiset valtiot laajentavat koodausopetusta, Smith arvioi.

”Olemme liikkeellä, mutta emme niin nopeasti kuin pitäisi.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)